lauantai 9. joulukuuta 2006

miesasiakiihkoilua

Isona minä haluan olla isi. Se on minun suurin kunnianhimoni.

Isyys on kuitenkin melko haastava päämäärä. Jos olen ymmärtänyt oikein niin avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten isäksi tuleminen on kiinni äidin tahdosta. (Tietysti se, että syntyykö lapsi avioliitossa on äidin päätettävissä)

Ihmissuhteet ja tasa-arvon kommenttiosastolla Rahapuu kuitenkin väitti minun ymmärtäneen väärin.
Minä jäin siihen käsitykseen, että isä voi kyllä tunnustaa isyytensä ilman äidin lupaa (kuitenkin lapsen lupa tarvitaan jos lapsi ei ole vajaavaltainen), mutta jos on syytä epäillä miehen isyyttä maistraatti ei vahvista tunnustamista.

Sitten annan laki24.fi sivuston puhua
"Miehellä on oikeus ajaa isyyden vahvistamista koskevaa kannetta, jos maistraatti ei ole hyväksynyt tunnustamista siitä syystä, että miehen isyyttä on syytä epäillä."

ja sama sivusto jatkaa alemapana:
"Alle viisitoista vuotiaan lapsen äiti voi kieltää kyseistä lasta koskevan isyyskanteen ajamisen, jos mainittu lapsi on äidin huollossa tai hoidettavana."

Joka mielestäni tarkoittaa, että isyyden vahvistaminen on aina äidin kädessä. Mies ei voi vaatia isyyttään, mutta ei myöskään kieltäytyä siitä. No olkoon miten on. Silti on varmempaa mennä naimisiin, koska vaikka saisi vahvistettua isyytensä menee avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen huoltajuus aina äidille. Biologinen isyys ei merkitse oikeastaan mitään muuta kuin velvollisuutta maksaa elatusmaksuja. Paternity is legal fiction. Se tarkoittaa ehkä enemmän sitä, että avioliitossakin syntyneen lapsen isyys on aina enemmän tai vähemmän uskon asia kuin tosiasia. Toisaalta biologisen lapsensa isyys on miehelle lailla vahvistettava lahja (tai kiusa) äidiltä.

Isyyden kannalta kurja juttu on myös se, ettei miehellä ole edes oikeutta saada tietää vaimonsa tekemästä abortista.

On ehkä naurettavaa tuntea epävarmuutta sen takia, ettei lapsen tekoon tarvita miestä ollenkaan, mutta minkäs teet. Olispa kohtu ja maitoa tihkuvat tissit.

24 kommenttia:

Brim kirjoitti...

Mukava löytää blogistaniasta joku toinenkin nuori kaveri, joka haluamalla haluaa isäksi.

Arawn kirjoitti...

Niin. Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella. Saat minun kohtuni, munasarjani ja maitoatihkuvat tissini, jos saan sinulta vastineeksi kivekset, munanjohtimen ja peeniksen - enpähän tulisi raskaaksi.

Pekka Eskimo kirjoitti...

Arawn:munanjohtimia ei minulla ole tarjota:)

Luulen kyllä, että vaihtokauppa olisi sinulle epäedullinen. Sukupuolten anatomisista eroavaisuuksista kun miesten erityispiirteet, suurempi koko ja ruumiinvoima sekä seisaaltaan virtsaaminen, ovat nykymaailmassa muuttuneet sinänsä hauskoiksi, mutta melko tarpeettomiksi(entisaikaanhan niillä pidettiin naista nyrkin ja hellan välissä miehen omaisuutena jolloin ruumiinvoimalla sai käyttöönsä naisten synnytys- ja imetyspowerin). Naisten kyky synnyttää ja imettää ei ole muuttunut radikaalisti vähemmän tarpeelliseksi edes tekniikan kehittymisen ja vaurauden lisääntymisen myötä. Ja kun mies ja nainen yhtyy, niin nainenhan siinä lopulta päättää, että tuleeko lasta vai eikö. Käsittääkseni raskaus on aika helppo välttää.
Kaiken kaikkiaan mies on vähemmän tarpeellinen sukupuoli (valitettavasti).
totta kai se ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella. jos ei olisi, ei naapurin olisi tarvinnut pystyttää aitaa.
(kirjoitin aluksi että aita on vihreämpää kuin ruoho. jos siis esiintyy muita lauseita, joissa ei ole järkeä niin olen vain väsynyt. )

Larko kirjoitti...

Miehen ja naisen yhtyessä mies pääsee osallistumaan päätöksentekoon siitä, tuleeko lapsi vai ei, jos syntyvyyden säännöstelymenetelmänä käytetään kondomia. Sitä tosin nykyisin käytetään ensisijaisesti pikemmin veneeristen sairauksien kuin raskauden ehkäisemiseen.

Pekka Eskimo kirjoitti...

kondomilla mies voi pyrkiä vähentämään todennäköisyyttään tulla isäksi. Jos kuitenkin siemen livahtaa ja nainen tulee raskaaksi, ei miehellä ole sananvaltaa siihen tuleeko lapsi vai ei. Vaikka kondomin käyttö osoittaa pyrkimyksen välttää isyyttä ja sen tuomia velvollisuuksia, ei se vahingon sattuessa vapauta niistä.

Annikki kirjoitti...

Näin se on, maailma ei vaan ole kaikinpuolin tasa-arvoinen. Naiset jyrää lapsiasioissa, siinä ainoassa asiassa, jossa meillä on todellista valtaa.

Minäkin jyrään tulevaisuudessa lain turvin omille lapsilleni oman sukunimeni (koska sukuni on sammumassa, isällä ei ole poikia ja miesserkkujakin on vain yksi tällä nimellä) huolimatta tulevan isän mielipiteestä. Toki hän saa tietää tämän etukäteen, mutta en vain jousta ja se on joko hyväksyttävä tai sitten etsittävä lapsille toinen äiti.

Kai mies voi kuitenkin adoptoida lapsen yksinkin? Ei mitään naisia, vain isä ja lapsi. :)

Ja paras kai on kuitenkin löytää ensin sen lapsen arvoinen äiti ja ruveta onnelliseksi ihan epätasa-arvoisuuksista välittämättä. Näinkin on tapahtunut, olen kuullut

Pekka Eskimo kirjoitti...

Vaikka anatomia onkin epätasa-arvoinen, niin lainsäädäntö voisi mielestäni antaa enemmän oikeuksia biologisille isille. Vaikka lainsäädäntö tuntuu menevän päinvastaiseen suuntaan. En kiellä, etteikö näkökanta, että lapsi on pelkästään äidin tekemä olisi sinänsä ihan validi. Silti olisi miehenä mukavampaa, jos omiin lapsiin olisi joku yhteys, vaikka nainen onkin kovasti kärsinyt raskauden ja imetyksen aikana. no pitää kovasti propagoida avioliittoa. tosi rakkaus odottaa.

"siinä ainoassa asiassa, jossa meillä on todellista valtaa."
no joo :) minä olen yhä siinä luulossa, että nainen lain puolesta täysin tasa-arvoinen paitsi siinä, ettei tarvitse mennä armeijaan.
Jos mikä on se valta, mitä on miehillä, muttei naisilla? kiinnostaisi tietää, koska olen tähän mennessä jättänyt käyttämättä.

Annikki kirjoitti...

Miehillä on yhteiskunnallinen ja taloudellinen valta. Miesvaltaisten alojen ammattijärjestöt ovat voimakkaampia, uralla eteneminen suosii miehiä ja läpälää (sisältää kaikki sukupuolipoliittiset argumentit vuosisadan alusta asti)

Ja ainoa aspekti elämässä, missä miehet ovat heikoilla on yksityinen elämä: perheet, tunteet, hyvinvointi. Julkinen elämä on miesten.

En minä tässä yksilöitä ajattele, vaan suuria linjoja. Eivät yksilölliset miehet ole mitään sortajasikoja, vaan ihmisiä, mutta asiat ovat silti vielä niin kuin ovat ja niiden muuttumiseen menee paljon ja paljon aikaa.

Se on mahtavaa, että naisten perässä myös uudet miessukupolvet ovat heränneet kyseenalaistamaan elämän itsestäänselvyyksiä ja sitä mikä on oikein ja mikä on väärin.

Totta kai isillä tulisi olla yhtäläiset oikeudet rakastamiinsa lapsiin ja lapsilla isiinsä. Hassua sinänsä, että aina heitellään edestakaisin kiviä muurin takaa, että

"vittu naisetkin armeijaan!"
"saatana, naisille lisää palkkaa ja kannustusta perheenperustukseen, eikä pätkätöitä ja uhkailua!"

Sen sijaan, että todettaisiin, että kyllä, armeija on epistä ja perseestä ja sitä voisi muuttaa esim. poistamalla pakkoa ja paskaa (eikä levittää sitä muidenkin päälle, tyyliin naisetkin kärsimään) ja että miehet haluaisivat maksaa lastenhoidon kustannuksista työaloilla tasaisesti ja helpottaa sitä hirveää taakkaa ja paniikkia, joka meillä nuorilla naisilla on.

Haloo! Haluan rakkautta ja yhteistyötä ja yhteistä yhteiskuntaa, jossa olisi parempi olla, enkä mitään sortoa puolin ja toisin.

Pekka Eskimo kirjoitti...

minä en kyllä koe heitteleväni kiviä. Minä en tiedä siitä, että onko asevelvollisuusarmeija välttämätön ja tarvitaanko sen ylläpitämiseen yksilöiden motivoimista armeijaa pidemmällä siviilipalveluksella ja vankilatuomion uhalla. Mutta niin kauan kuin sellainen asevelvollisuusarmeija on, ei ole mitään perustetta sille, että miksi naisia ja miehiä kohdellaan eriarvoisesti. jos ajatellaan, että ilman pakkoa ei tulisi tarpeeksiväkeä armeijaan niin sitten pakko pitää tasa-arvon nimissä ulottaa myös naisiin. tällöin sivariakin voi luultavasti lyhentää, koska lyhyemman sivarin houkuttelemien miesten tilalle löytyy maanpuolustusmotivoituineita naisia.

se, että pääpuolueiden puheenjohtajien nimet on matti, jyrki ja eero, ei kerro siitä, että annikin ja pekan välillä olisi yhteiskunnallinen valta jakautunut epätasa-arvoisesti. se kertoo, että pekan ja matin välillä on yhteiskuntavaikuttamisen keinot jakautuneet epätasa-arvoisesti. se kertoo, että annikin ja jyrkin välillä ei yhteiskunnallinen vaikutusvalta mene tasan. Tämä on siis yksilökysymys ei sukupuolikysymys.

se, että pekan täytyy mennä armeijaan ja annikin ei on suomen valtion toimeenpanema tasa-arvoistava toimenpide.

en tiedä mistä äitiysloman kustannukset työnantajalle muodostuvat. Ymmärrän, että ongelmana on se, että työnantajat ovat haluttomia palkkaamaan nuoria naisia pysyviin työsuhteisiin äitiysriskin takia. Se ei kuitenkaan ole osoitus miehisestä vallasta. Siskoni työsuhteen raskaudenaikana katkaissut työnantaja oli nainen. Työelämän ja äitiyden yhteensovittaminen on hankala ongelma. jossain määrin se tulee väistämättä hidastamaan naisen ura- ja palkkakehitystä. vanhemmuuden kustannukset pitäisi ylipäätänsä pyrkiä tasaamaan kaikkien työnantajien kesken.

Olisiko ammattijärjestöjen voimakkuuksien ero vähemmän ongelma, jos ammattijärjestöissä olisi tasaisesti molempia sukupuolia. jos haluat naisena kuulua vahvaan miesvaltaiseen ammattiliittoon niin senkun alalle opiskelemaan ja liiton jäseneksi.

onko itsemurhissa suurin epäoikeudenmukaisuus ja ongelma se, että enemmistö itsemurhaajista on miehiä. Olisiko ongelma pienempi jos miehiä ja naisia olisi itsemurhaajissa yhtä-paljon. pitääkö toimet ohjata pelkästään miesten itsemurhien ehkäisyyn, että epätasa-arvo korjaantuisi.

ja minulle on todella jäänyt epäselväksi mitä etuja uralla etenemisessäni saan mieheydestäni.

Annikki kirjoitti...

Pöh, miten tapauskohtaista argumentointia.

Ja siinä sitä taas toivotaan naisia armeijaan, vaikka se ei tule tapahtumaan, sen sijaan että ehdottaisit jotain uutta sen tilalle.

Onhan se epiä, kun miehet joutuu 8kk kitumaan pakollisessa aivopesussa. Mutta on sekin epiä, kun naiset joutuvat pakosta työelämästä vuosikausiksi sivuun raskauksiensa ja lastenhoidon takia sillä aikaa, kun miehet tekevät isompaa tiliä ja kerryttävät isompaa eläkettä.

Se, että täällä säädettäisiin laki naisten asevelvollisuudesta, tuskin tulee tapahtumaan.

Se, että kehotat naisia siirtymään hyvinpalkatuille teknisille aloille, on suurin piirtein sama kuin minä kehottaisin sinua rupeamaan naiseksi, jotta välttyisit armeijalta. Yhteiskunta ei pyöri pelkillä ns. miesaloilla ja koko paska romahtaisi ilman naisten aloja.

Ja minä olen korkean osaamisen miesalalla, ei minulla tule olemaan mikään rupupalkka. Mutta on se perkele väärin, että hoitajille ja palveluammattilaisille sanotaan vaan voivoita, valitsitpa väärin. Kun me kaikki tarvitsemme näitä hoitajia ja opettajia ja varhaiskasvattajia ja farmaseutteja ja kokkeja.

Se, että minä olen valinnut eri tavalla kuin useimmat naiset, ei poista sitä, että useimmille naisille haistatellaan yhteiskunnan puolesta paskaa oikein raikkaasti.

Annikki kirjoitti...

Ja sitten pekalle faktoja (niistä miehet tykkää):

Äitiydestä tulee työnantajalle mm. tällaisia kuluja:

http://www.yrittajanaiset.fi/index.php?k=4111

ja sinulle on miehenä etua työelämässä juurikin siitä, että et noita kuluja työnantajallesi aiheuta. Ja sinulle on etua siitä, että miehiä on historiallisesti pidetty osaavampina, toimeliaampina, rationaalisempina, tunnollisempina ja reippaampina kuin naisia ja tällainen positiivinen pohjevire löytyy vieläkin nykyajan työmaailmasta. Kun ne pari hassua vuosikymmentä, kun naiset ylipäätään ovat tehneet kodin ulkopuolella töitä, ovat pelkkä pintasilaus satojen ja tuhansien vuosien historiassa, eikä se vain pyyhkiydy noin vain ja yhtäkkiä yhtään minnekään.

Pekka Eskimo kirjoitti...

"Ja siinä sitä taas toivotaan naisia armeijaan, vaikka se ei tule tapahtumaan, sen sijaan että ehdottaisit jotain uutta sen tilalle."
Minusta asevelvollisuuden pitäisi koskea molempia sukupuolia tasa-puolisesti. joko ei kumpaakaan tai molempia sukupuolia. Se, ettei sitä tule tapahtumaan ei kuitenkaan poista nykytilanteen epätasa-arvoisuutta.

"Mutta on sekin epiä, kun naiset joutuvat pakosta työelämästä vuosikausiksi sivuun raskauksiensa ja lastenhoidon takia sillä aikaa, kun miehet tekevät isompaa tiliä ja kerryttävät isompaa eläkettä."
Kenenkään naisen ei ole pakko tehdä lapsia. (ja naisia voi lohduttaa se, että eläkettä ehtivät saada keskimäärin seitsemän vuotta pidempään)

"Se, että kehotat naisia siirtymään hyvinpalkatuille teknisille aloille, on suurin piirtein sama kuin minä kehottaisin sinua rupeamaan naiseksi, jotta välttyisit armeijalta."
No ei se suurinpiirteinkään ole sama. Ne miehet ja naiset, jotka haluavat opiskella hyvinpalkattuja aloja saavat opiskella niitä. Muistutan vain, että ne naiset ja miehet jotka opiskelevat huonommin palkatuille aloille ovat itse sen valinneet tietoisina palkkauksesta. Se ei ole päähän potkimista. Niillä jotka ovat kateellisia toisen alan palkkauksesta on mahdollisuus opiskella sitä kadehtimaansa alaa.

Jos sairaanhoitajan, farmaseutin ja opettajan hommat on niin paskoja duuneja niin miksi niitä aloja opiskelemaan on niin paljon tunkua. Tottakai näitä työntekijöitä tarvitaan. Se ei ole nais/mies-kysymys. Insinöörimies ei saa hyvää palkkaa koska on mies vaan koska on insinööri. Lähihoitaja mies ei saa insinööriä huonompaa palkkaa koska on mies vaan koska on lähihoitaja.

Ja minähän kannatin työnantajakulujen tasaamista. Tietenkin siinä on käytännön ongelmia.

suurin osa ihmisistä ei varmastikaan tiedä, että minkälaisina työntekijöinä naisia ja miehiä on satoja ja tuhansia vuosia sitten pidetty. vaikka miehiä olisi historiallisesti minä tahansa se ei vaikuta minun asemaani työelämässä. vain se, että minkälaisina työntekijöinä miehiä nykyisin pidetään. Enkä minä ole missään työpaikassani tunnistanut minkäänlaisia arvioita tai palkkaussysteemiä joka perustuisi sukupuolisiin stereotypioihin. Minulla on luottamus, että toimivassa työympäristössä olisi mahdollisuus niin toimivaan arviointiin, että työntekijän panos työelämässä kyettäisiin arvioimaan yksilön ominaisuuksien pohjalta, ei satoja vuosia vanhojen sukupuolistereotypioiden pohjalta. Minulla ei ainakaan ole mitään sellaisia kuvitelmia, että miehet olisi osaavampia, reippaampia ja tunnollisempia työntekijöitä. Luulen jopa, että koulumaailma pyrkii luomaan päinvastaista stereotypiaa tytöistä tunnollisina ja ahkerina.

minä luulen, että minun työtoverini ovat eläneet sellaisessa maailmassa missä pojat ovat olleet keskimäärin laiskempia ja huolimattomampia opiskelijoita. uskon kuitenkin, että tällaiset mielikuvat eivät vaikuta siihen miten he arvioivat minun työpanostani.

Annikki kirjoitti...

pekka ei ymmärrä mua, yhyy :'(

Mikä tässä minun ajattelussa on niin vaikeaa?

Minä en sano, että nainen saa huonompaa palkkaa kuin mies, koska on nainen.

Vaan minä sanon, että ei ole perusteltua eikä oikein palkata naisten suosimia aloja niin huonosti kuin niitä nyt palkataan. Ja tällä palkkauksella ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että naisten alat eivät ole niin tuottavia, vaan sen kanssa, että ne ovat niitä saakelin naisten aloja, eikä niitä arvosteta rahassa, hyvä jos muutenkaan.

Ja minä en halua toistaa samojen epätasa-arvoisten epäkohtien (armeija, äitiyslomat, palkka) julkituontia, jota on harrastettu niin kauan kuin muistan.

Vaan minä haluan miettiä muutoksia. Mitä voi tehdä eri tavalla, miten palkkausta voi muuttaa, miten Suomen puolustusta voi muuttaa, miten mitäkin uutta voisi tehdä.

En tahdo jankata itsestäänselvyyksistä, niillä en tee mitään, tiedän ne kaikki.

Pekka Eskimo kirjoitti...

minä olen siitä vähän erimieltä, että huonon palkkauksen selittäisi pääasiassa sukupuoli, ja että se tekisi asiasta sukupuolikysymyksen. sairaanhoitajien palkkauksen naisasiaistaminen vain kasvattaa sitä stereotypiaa, että sairaanhoitajat on aina naisia.

Selittääkö vartijoiden huonon palkkauksen se, että enemmistö vartijoista on miehiä?
selittääkö miesenemmistö poliisien palkkatason väitetyn mataluuden. entä vanginvartijoiden kohdalla? Johtuuko se, että rakennusalan ihmiset ovat alttiita lamatyöttömyydele siitä, että se on miesenemmistöinen ala, ja miesten työtä arvostetaan niin vähän, että heidät voidaan helposti laittaa työttömäksi. yhteiskunta potkii miehiä päähän?


Pitääkö sairaanhoitajien palkkaa nostaa sen takia, että se on liian matala vai sen takia, että naisenemmistöisellä alalla on liian pieni palkka. ja se on ihan validi neuvo, että jos ei ole tyytyväinen palkkaukseensa ja ajattelee, että muissa hommissa saisi helpommalla enemmän niin siitä vaan tähtää
niille aloille.

Opettajien huonoa palkkausta selittää se, että jostain ammattiliiton epäonnistumisesta johtuen ei opettajien palkat pääse paikallisesti nousemaan, koska kunnat palkkaavat opettajien tilalle epäpäteviä, jos ei löydy pätevää. toisaalta opettajien palkkaa laskee valtion tutkimuslaitoksen tehtailemat tutkimukset jotka antavat ymmärtää, ettei esimerkiksi opettajan koulutuksella ole suurta merkitystä oppimistuloksiin ja että luokkakokojen kasvattamisen haittoja liioitellaan.

Mitään näistä ongelmista ei mielestäni ratkaista sukupuolen merkitystä korostamalla. vaatimalla palkankorotuksia ja rahaa naisasian nimessä.

miesten kehnon aseman isyyden suhteen mainitseminen tai asevelvollisuuden tasa-arvon mainitseminen ei tee tyhjäksi mitään palkkauksen epäkohtia. Harvan kunnan talous kuitenkaan riittää hoitotyöntekijöiden voimakkaaseen palkankorotukseen.

Pekka Eskimo kirjoitti...

minusta on mukava väitellä. annikkia vähän pelkään, mutta pelot on kohdattava.

Annikki kirjoitti...

no jo on perkule kumma (se jolla on kovin ääni ja isoimmat kirosanat ja sitten vielä kovin nyrkki, niin voittaa)

ei se ole mikään akkojen harha, että naiset tienaa vähemmän. Se on ihan tilastotietoa, siis suurista joukoista otettu keskiarvo. Jos sukupuolella ei ole väliä, niin eipä sen pitäisi palkkatilastoissa näkyä. Niin kuin se nyt sattuupi näkymään. Mikä on kuule fakta.

Ei minulla ole mitään miehiä vastaan, minä tykkään miehistä! Varsinkin komeista (ja rikkaista)

suu tukkoon juniori, kyllä vanhemmat ihmiset aina tietää paremmin!

Annikki kirjoitti...

Ja minua sietääkin pelätä.

On maailmalle siunaus, että synnyin naiseksi. Ties mikä hirmuhallitsija minusta olisi tullut miehenä. Nyt olen sidottu biologiaani, ja tahdon vain neuloa pipoja ja leipoa pullaa lapsikatraalle.

Pekka Eskimo kirjoitti...

"ei se ole mikään akkojen harha, että naiset tienaa vähemmän. Se on ihan tilastotietoa, siis suurista joukoista otettu keskiarvo. Jos sukupuolella ei ole väliä, niin eipä sen pitäisi palkkatilastoissa näkyä."
kyllähän tilastoissa eroa näkyy. riippuu kyllä tilastosta. mitä tilastoa tarkoitat. miesasiamiehet antaa yleensä ihan eri tilastoja kuin naisasianaiset.

lestadiolaisnaiset tienaavat vähemmän kuin ehkäisevät naiset
sonkäjärveläiset tienaavat vähemmän kuin kauniaislaiset.
ei keskiarvo-tilastot ole mikään todiste sorrosta. Vanhemmuus pienentää naisten keskimääräistä palkkaa enemmän kuin miehillä. Lapset yleensä ovatkin enemmän naisen kuin miehen. se että on niin paljon enemmän yksinhuoltajanaisia kuin yksinhuoltajamiehiä laskee naisten keskimääräistä palkkaa.

yritätkö annikki saada minut itkemään noilla hurjilla kommenteilla. feminismissä ärsyttää sen pyrkimys korostaa sukupuolen merkitystä ja sillä tavalla kaivaa maata tasa-arvon jalkojen alta.

sinäkin provosoit koko ajan noilla liioittelevilla stereotypioilla.

Annikki kirjoitti...

Jep, koska minä olen oikeassa, ja sinä olet uskomuksinesi väärässä.

Etpä ole itsekään tarjonnut vielä yhtään faktaa väitteidesi tueksi, mutta koska minua rupesi juuri ärsyttämään tuollainen mutu-tietämättömyys, näin neiti Kemistin kanssa ihan vaivaa ja tongin hieman linkkejä nuoren miehen katsoa.

Hesari on tunnetusti tosin feministilehti, joten suhtautukaa varauksella:

http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Ekonominaisen+palkkaero+miehiin+on+kasvanut/1135223304759

http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Tutkimus+Nuoret+koulutetut+naiset+ansaitsevat+selv%C3%A4sti+miehi%C3%A4+v%C3%A4hemm%C3%A4n/1135222296073

ja Suomen lääkärilehdestä:

http://www.kuntatyonantajat.fi/modules/upndown/download_file.asp?id=32934D65BD914C449D0CE25F76353667

Tämä feministinen harha on siis levinnyt jo valtakunnan päälehteen, talouslehteen, tilastokeskukseen ja vähän niinku joka paikkaan, paitsi miesasiamiesten tietoisuuteen.

En minä usko, että naisia, naisyksilöitä, ihan tietoisesti missään sorretaan, mutta asiat vain ovat vielä näin ja sille onneksi sentään kiinnitetään huomiota ja jopa tehdään jotakin. Presidentti on tässä asiassa toiminut hienosti ja aktiivisesti.

Samoin kiinnitetään huomiota miesten kokemaan epätasa-arvoisuuteen ja sekin on hieno asia.

Tämä ei vain vielä ole ohi, ei Suomessa, eikä varsinkaan muualla. Ja me naiset saadaan olla asioistamme kiinnostuneita ihan kuule ilman, että ruvetaan syyttelemään kiihkoilusta.

Pekka Eskimo kirjoitti...

annikki: minä myönnän, että eroa löytyy, mutta keskiarvojen ero ei ole mikään ongelma.
palkkaeroja luovia muuttujia on paljon enemmänkin kuin pelkkä sukupuoli. miksi pitää niin kauheasti kiinnittyä sukupuoleen.
jos eri yksilöille maksetaan eri palkkaa epäolennaisiin ominaisuuksiin (sukupuoli, murre, pituus, ravitsemustila) niin se on ongelma. se että pitkät ihmiset saavat enemmän palkkaa kuin lyhyet ei kuitenkaan ole osoitus sorrosta, ennenkuin joku osoittaa sen tilanteen, että työntantaja timo kertoo peruspalkan yksilön pituudella metreissä.

tuossa lääkärilehden palkkavertailussa sanotaan seuraavasti:
"Tulokset
osoittavat kuitenkin kiistatta, että keskipalkkojen
ero ei johdu sukupuolesta
vaan miesten ja naisten välisistä eroista työelämään sijoittumisessa."
ei siis ole mikään tasa-arvo-ongelma.

missä asiassa minä olen uskomuksineni väärässä?

minä väitän, että sukupuolten välisten keskipalkkavertailujen avulla päästäisiin erityisen rakentaviin tuloksiin. Jos joku ihminen saa kehnompaa palkkaa kuin työtoverinsa jonkun työnteonkannalta epäolennaisen seikan takia niin se on aina yksittäistapaus ja siihen ratkaisu on yksilöllinen. Mikään sukupuolikiintiösysteemi tai kaikkie naisten kollektiivinen palkakorotus keskipalkkojen yhtänäistämiseksi ei ole tasa-arvoistava toimenpide vaan sen vaikutus on päinvastainen.

miehet ja naiset käyttäyvät kai jossain määrin keskimäärin eritavalla. jos ajatellaan vaikka palkkapyyntöjä, työuran valintaa tai kunnianhimoa. Monesti naisille lapset ovat tärkeämpiä kuin miehille. esimerkiksi sellainen keskimääräinen preferenssi vaikuttaa keskipalkkaan. pientä alkupalkkaa pyytävän miehen palkka on samansuuruinen kuin pientä alkupalkkaa pyytävän naisen. jako ei mene miesten ja naisten välillä vaan palkkapyyntötaipumusten välillä. itsetunto-ongelmista kärsiville miehille ja naisille on neuvottava, että pyytäisivät rohkeasti enemmän palkkaa. ratkaisu ei ole naisille suunnattu palkanpyytämiskoulutus.

minkälaisia ratkaisuja sinä ehdotat keskiarvopalkkojen eroihin. mikä on ratkaisuksi lestadiolaisnaisten ja ehkäisevien naisten keskiarvopalkkaeroille?

minun ratkaisuni on se, että epäoikeudenmukaisesti kohdeltu pitää kiinni oikeuksistaan yksilönä ei uhriudu ryhmänä.

nuorten naisten raskausuhkaan liittyviin työllistymisongelmiin esittää Niko Lipsanen yhden ratkaisun:
http://www.domnik.net/blogi/index.php/2006/12/naiset-patkatyo/

sellaista epätasa-arvoa varmaan esiintyy, että joku sonkajärven terveyskeskus palkkaa mielummin miehen tai keski-ikäisen naisen kuin nuoren naisen, koska sonkajärvelle on vaikea saada lääkäreitä. viroilla voi houkutella jonkun, mutta jos palkkaa nuoren naisen ja tämä jää äitiyslomalle on vaara, ettei äitiyslomasijaiseksi meinaa saada ketään kohtuuhinnalla vaan keikkalääkärit tai sijaisehdokkaat kiristävät kunnalta hirvittäviä palkkoja. en tiedä mikä siihen olisi ratkaisuksi. miten nuorten naisten äitiysuhka vaikutuksen työelämään voisi täysin eliminoida.

mutta sinä tunnut olevan haluton kiinnittämään huomiota miesten kokemiin epätasa-arvoisiin kohteluihin. esimerkiksi pidit sitä jotenkin ärsyttävänä ja tyhmänä kun kiinnitin huomiota miehiä epätasa-tasarvoisesti kohtelevaan asevelvollisuuteen. ja varmaan tämä lähti siitä, että et pitänyt kun ruikutin miehen huonosta asemasta vanhemmuuden suhteen.

monet feministit ovat myös sitä mieltä, ettei miesten kohtaamaan epätasa-arvoon tarvitse kiinnittää huomiota ennenkuin palkka-erot ovat kadonneet ja että paras tapa parantaa miesten asemaa on kohentaa naisten asemaa työelämässä. sitä en usko, sillä naisten asema työelämässä ei asevelvollisuutta poista tai paranna miehen isyysmahdollisuuksia.

miesten suurempi työttömyys ei mielestäni ole tasa-arvo-ongelma vaan yksilöiden ongelma. samoin kuin palkka-erot suurelta osin.

Annikki kirjoitti...

En minä oikein tiedä, miten sinun kanssa voi asiasta keskustella, kun kieltäydyt miettimästä minun esittämiä pointteja ollenkaan. Tai siis mietithän niitä, mutta vain siltä osin kuin se sinun suodattimista suostuu läpi menemään.

No, olitpa asiasta mitä mieltä hyvänsä, naisten ja miesten taloudellinen epätasa-arvoisuus on jo yleisesti tunnettu tosiasia, ja sen eteen tehdään nykyään paljon ajattelua ja työtä ihan lainsäädäntötasalla asti. Ja lopulta ne yhteiskunnan piiloarvotukset tulevat sieltä perässä.

Jos sinä haluat sen kieltää, niin ole hyvä vain. Ja se ei ollut provoisoiva kommentti.

Ja mitä häh, minähän sanoin, että se on hyvä asia, että miesten kohtaamaan epätasa-arvoisuuteen kiinnitetään nykyään myös huomiota. Ja iso kiitos siitä kuuluu kyllä naistutkimukselle, joka on herättänyt miehetkin miettimään asioita omalta kannaltaan.

Sukupuoli ei ole mikään mitätön juttu, se on koko ihmiskuntaa voimaikkaimmin rajaava ero: se kaikista suurin ero. Meitä on kahdenlaisia, ja me olemme biologisesti, rakenteellisesti ja psykologisesti erilaisia. On aivan absurdia väittää, ettei tämä näy missään, varsinkaan herranen aika yhteiskunnassa.

Ja historiallisesti naissukupuoli on ollut pitkän aikaa, satoja ellei tuhansia vuosia ollut miessukupuolen alapuolella arvostuksessa, eikä sitä pyyhi muutama järjellinen vuosikymmen yhtään mihinkään.

Kun naiset vihdoin (pitkästä aikaa) tunnustettiin tasa-arvoisiksi ihmisiksi, jotka saattoivat työskennellä kodin ulkopuolella, se tehtiin aluksi vain ennen avioliittoa ja sen jälkeen kodinhoidon ohella ja tämä näkyi naisten palkkauksessa: koska mies oli ja on ollut perheen pääasiallinen elättäjä, naisten palkat olivat tähän pääelantoon pelkkää lisänappirahaa.

Ei tällainen asennehistoria katoa yhdessä tai kahdessa sukupolvessa yhtään mihinkään, pekka hyvä.

Minä tarkastelen asioita tällä tavalla vähän eri kantilta kuin sinä.

Minua ei ärsytä miesten vikinä asevelvollisuudesta. Minusta armeija on sairas paikka, jossa aivopestään ja rikotaan jokainen miessukupolvi systemaattisesti, eikä sille paljoa mitään voi, koska puolustuskoneisto on mitä on, eli koneisto, ja koneisto vaatii sopivia osia.

Mutta minun mielestä on ärsyttävä idea ratkaista miesten turhautuneisuus tähän pakkoon pakottamalla naisetkin samaan paskaan. Sitten kaikki on ilmeisesti hyvin, kun kaikilla on sama paska elämässä. Juuei.

Miehillä on täysi oikeus kyseenalaistaa roolinsa ja pakkonsa yhteiskunnassa. Kyllä. Se on hieno asia, todella hieno. Koska se luo uudenlaisia, onnellisempia ja vapaampia ihmisiä. Uudenlaisia miehiä. Ei siis sopivia miehiä nykynaisten makuun, vaan miehiä heidän omaan makuunsa. Sellaisia miehiä kuin he itse haluavat olla.

Minä vain olen naisena enemmän kiinnostunut minua koskevista ja rajoittavista asioista.

Ja siis, eihän moderni tyttö halua enää olla feministi, kun se on niin negatiivisesti leimattu sana. Nykyään ollaan muodikkaasti egalitaristeja. Mutta minä olen vanhanaikainen ja minä olen feministi.

Kaamea feministi, joka tykkää miehistä. ja seksistä. ja lapsista. ja kokkauksesta. ja neulomisesta.

Pekka Eskimo kirjoitti...

Annikki:
"No, olitpa asiasta mitä mieltä hyvänsä, naisten ja miesten taloudellinen epätasa-arvoisuus on jo yleisesti tunnettu tosiasia"

minä en kiellä, etteikö olisi totta että naisten keskipalkka on pienempi kuin miestenkeskipalkka. Tämä ei kuitenkaan mielestäni ole osoitus taloudellisesta epätasa-arvoisuudesta, kun mielestäni naisilla ja miehillä on tasa-arvoiset taloudelliset mahdollisuudet. naisilla on tasa-arvoinen mahdollisuus päästä korkeapalkkaisiin töihin. onhan monilla naisila korkea palkka.

"Minä vain olen naisena enemmän kiinnostunut minua koskevista ja rajoittavista asioista."

mitkä ovat ne asiat jotka sinua koskevat ja rajoittavat? se ainakin, se raskausriskin aiheuttama työnantajien haluttomuus. minkälaista ratkaisua siihen esität? mitä mieltä olet niko lipsasen ajatuksesta jonka linkitin?


Minä tulen saamaan samaa palkkaa kuin kuka tahansa naistyötoverini saisi samasta työstä.

Otetaanpa tarkasteluun minun kaveriporukkani lukiossa.
kaksi poikaa meni lukemaan ekonomiksi, yksi diplomi-insinööriksi, yksi lääkäriksi ja yksi historiaa.
tytöistä yksi meni lukemaan historiaa, yksi kieliä, yksi toimittajaksi, yksi lääkäriksi ja yksi opettajaksi.
Tätä ryhmää tarkastellessa miehillä on tulee olemaan parempi keskipalkka kuin naisilla. ketään ei kuitenkaan mielestäni kohdella epätasa-arvoisesti. tämä on mielestäni myös suurin syy miesten ja naisten keskimääräisiin palkkaeroihin.

ja asennehistoria on ainakin minun kohdaltani kadonnut täysin. Enkä minä tarvitse naistutkimusta tajutakseni, ettei ole tasa-arvoista että minun täytyy mennä armeijaan mutta Suskin ei.

Koska lain on kohdeltava molempia sukupuolia tasavertaisesti pitäisi asevelvollisuuden kohdella molempiasukupuolia tasa-vertaisesti. kyse ei ole siitä että haluaisin kostaa tai levittää paskaa. jos asevelvollisuusarmeijaa tarvitaan se ei saa koskea miehiä ja naisia eritavalla.
siitä voisi olla myös se hyöty, että jos naisistakin osa menisi asepalvelukseen ei miesikäluokasta tarvitsisi houkutella niin suurta osaa asepalvelukseen ja siviilipalveluksen pituutta voisi lyhentää (koska siviilipalveluksen pituus mielestäni riippuu siihen, että pidemmällä siviilipalveluksella rohkaistaan asepalvelukseen, ettei siviilipalvelus ole liian houkutteleva)

minä aivan todella luulen, että olen aivan tasa-arvoinen opiskelukavereideni kanssa. miesten ja naisten.

olen myös sitä mieltä, ettei merkittävin tapa jaotella ihmisiä ole sukupuolen mukaan. koen suurempaa yhteenkuuluvuutta ja samankaltaisuutta vaikka lukiotytön kanssa kuin ammattikoululaispojan kanssa.

lähihoitajilla on parempi palkka kuin vartijoilla. sairaanhoitajilla on parempi palkka kuin tutkijoilla. ei sukupuolihistoria palkkaeroja kokonaan selitä. vaikka lähihoitajien ja sairaanhoitajien sukupuolijakauma jossain sairaalassa menisi tasan ei se nosta palkkoja vaikka siellä onkin miehiä.

Monet perinteisistä miehisistä työpaikoistaan irtisanotut miehet opiskelevat (naisvaltaisen huonopalkkaisiksi) lähihoitajiksi, koska töitä on saatavilla ja työsuhdeturvallisuus on parempi kuin heidän entisissä tehdastyöpaikoissaan.

Pekka Eskimo kirjoitti...

sanon vielä sen, että koska uskon miehillä ja naisilla olevan sama mahdollisuus tehdä itsemurha, ei se että useampi mies kuin nainen tekee itsemurhan ole tasa-arvo-ongelma.

koska uskon, että miehillä ja naisilla on sama mahdollisuus sijoittua hyvä tai huonopalkkaisille aloille, ei se, että useampi nainen sijoittuu huonopalkkaiselle alalla ole osoitus epätasa-arvosta.

en ole väittänyt sinua feministiksi. sanoin mikä feminismissä ärsyttää. ja feministi on sellainen sana, jonka nimissä on tehty niin paljon järjettömiä väitteitä ja epätasa-arvoistavia toimia (kuten sukupuolikiintiöt hallituksiin) että se ei mielessäni enää puhdistu riippumatta siitä miten joku sen määrittelee.

Anonyymi kirjoitti...

Ihan ensin, pahoittelen anonyymiloggautumista mutta kun tämä saatanan betabloggeri herjaa vaan että yritä myöhemmin, ei onnistu kirjautuminen, kurja. Enkä jaksa yrittää myöhemmin.

Sivustakatsojaa rupeaa jo vähän pelottamaan. Olette pohjimmiltanne lopulta melko lailla samaa mieltä, ainakin äkkiseltään katsottuna, mutta kiihkeästi toinen puhuu aidasta ja toinen yhtä kiihkeästi aidanseipäästä.

Ihmiset määrittelevät termien sisällöt ja merkitykset, valitettavasti. Siksi sana "feministi" ei merkitse sitä samaa mitä se merkitsi ennen. Ja kun tutkiskelemme itse sanaa, niin sehän tarkoittaa naisasian ajamista, ei tasa-arvon ajamista. Kaikkein selkeintä on tosiaan sanoa itseään tasa-arvon kannattajaksi, jos se on se asia mitä kannattaa.

Kaikki kunnia suffrageteille jotka aikoinaan antoivat radikaalin kickstartin alkuperäiselle feminismille, joka ajoi tasa-arvoa, mutta termin sisältö on aikojen saatossa ihmisten mielissä ja yhteiskunnallisessakin mielessä muuttunut, eikä sille vain voi mitään. Ne äärimmäisen typerät asiat, joita sanotaanko vaikka viimeisen kymmenen vuoden aikana feminismin nimissä on tehty, ovat vieneet pohjaa todelliselta tasa-arvokysymykseltä ja feministeiltä itseltään.

Siksi tasa-arvon kannattaja tai "egalisti" (tai ehkä ennemminkin equalisti) on oikea tapa ilmaista kannattavansa tasa-arvoa.

Ja lopuksi vielä yleensä ja erikseen: Suomen puolustusvoimat kaikille vapaaehtoiseksi. Jos he pelkäävät äkillistä varusmiespulaa, niin maksaisivat kunnon palkan varusmiesajalta, niin palvelukseen vapaaehtoisesti astuvat naiset ja miehet voisivat säästää esim. opiskeluja varten. Näin kaikki olisivat ainakin teoriassa vähän tyytyväisempiä.