joulu the aftermath

Pitäjän kaverini kutsuvat minua vielä velvollisuudentuntoisesti kinkereihinsä. Vaikka olen jo muutamana aikaisempana kertana osoittautunut vaisuksi ja ilottomaksi.

Olen epäsosiaalinen biletupakoija. Juhliin ostan tupakkaa, että minulla on tekosyy paeta pihalle seisoskelemaan yksikseni.

Joku on painostanut Simon pyytämään minua sivuporukan kanssa ravintolaan uudeksi vuodeksi. Simo suhtautuu minuun varautuneesti ja ehkä hieman vihamielisesti. Hänen tyttöystävänsä ja yleensäkin kavereiden tyttöystävät suhtautuvat minuun myönteisesti, ehkä siksi, että sääli on heille sallitumpi tunne ja toisaalta sosiaaliselta olemukseltani olen naisten naurattaja. Tyttöystävät jututtavat minua, he kysyvät kummitytöstäni ja osoittavat ihastusta vastaukseen. Kyllä kaveritkin on suopeita. ovathan kutsuneet minut, eivätkä pakota minua uhoamiseen ja jalkapallopeliin.

Omasta käyttäytymisestäni huomaan seuraavat asiat.

Pyrin säälimään kaikkia.
Vihaan kaikkia joita en kykene säälimään.
Ikävystytän kaikkia joita kunnioitan.


Joulusta vielä sen verran:
se on ohi vasta loppiaisena. Joku huomautti, että kauanko aion joulua viettää, kun toivotin hyvää joulua tapaninpäivänä. Joulun ydin on aaton jälkeen lahjapelien pelailu pyjamaisillaan. Joulu loppuu uutena vuotena tai silloin kun konvehtirasioiden huonotkin on menneet kaupaksi. tai loppiaisena.

ei oikeastaan mitään.

Jos olisin yrittäjä, paljastuisi itsemurhani samana päivänä kuin firman todellinen taloudellinen tilanne.

En halaa. Luotan ystäviini niin paljon, ettei minun tarvitse tehdä ruumiintarkastusta aina tavatessa. tai en halaa, koska en luota tarpeeksi jättääkseni käsiaseen pois tapaamisista.

Niin ja vielä pitäjästä. Siinä oli ennen harju, mutta nykyään se harju on siroteltuna pitäjästä poisvieviin teihin. Maantiedekin on keinotekoinen. Ja lapsuuden lampi sortuu itseensä pois.

Jouluna en jaksa olla oikein läsnä täällä internetissä. On se vaikeampaakin, kun sisko on miehensä ja vauvansa kanssa vallannut yhteyshuoneen. Ei voi kirjoittaa silloin kun se olisi luonnollisinta, eli kolmen jälkeen yöllä.

Mediapex ja puhelinhuorat

Mediapexin puhelinhuora soitti minulle äsken. En kiellä itsellisten ja vapaaehtoisten puhelinmyyjien olemassaoloa, mutta suuri osa puhelinmyyjistä on kuitenkin taloudellisen asemansa puristuksesta ja lapsellisen luottavaisuutensa takia huijattu luopumaan omantunnon arvostaan ja rehellisyydestään.

Minulle soittanut poika ujosteli ja kangerteli. Oli taatusti alle kaksikymppinen. valehteli sen hänelle ojennetun mainospuheen. Luki suoraan paperista. Se poika ei saa myytyä mitään. Minun kävi häntä sääliksi.

Olen jossain vaiheessa kuullut, että mediapexkin olisi hieman parantanut työntekijöidensä asemaa ja antaisi nykyään peruspalkkaa provision lisäksi. Minä olin kaksi kuukautta kuusi tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa (plus joka toinen lauantai) mediapexillä töissä. Progressiivisella provikkapalkalla. Sain palkkaa n.200 euroa. siis yhteensä. 100 euroa kuukaudessa.

Mediapex kannustaa ja neuvoo työntekijöitään valehtelemaan ja johtamaan harhaan. Poika kertoi, että minut oli valittu, että minulla oli käynyt tuuri. Mediapex antaa työntekijöilleen sivuja puhelinluetteloista. Minun numeroni ei ollut puhelinluettelosta, mutta ei myöskään mistään laillisesta lähteestä.

Mediapexillä oli kampanja, että jos sai houkuteltua kaverinsa töihin ja se jäi töihin vähintään kuukaudeksi sai rekrytointipalkkion 100euroa. Ihan tarpeellista, koska vaihtuvuus on aika suuri. Mutta opiskelijat käyvät kokeilemassa, koska mediapex mainostaa paljon työpaikkojaan. Monesti sellaisilla mainoksilla, jossa ei mainita puhelinmyynnistä mitään, eikä mainita mediapexin nimeä. Luvataan vain työtä. Silloin kun etsin lukiokesänä kesätöitä niin useamman kerran soitin samaan firmaan, kun mainoksista ei tunnistanut. Mutta jollain ne on kesävuokrat maksettava, ja kesätöitä ilman koulutusta on vaikea löytää. Paskahommiinkin on jonoa.

Sanoin pojalle, ettei kannata olla töissä siellä. Menisi vaikka toiseen puhelinmyyntifirmaan. Poika vakuutti olevansa tyytyväinen. Toivotin hauskaa työpäivää. En viitsinyt kovistella puhelinnumeroni lähteestä tai myyntipuheen harhaanjohtavuudesta, en viitsinyt laittaa "haista paska"-terveisiä pomolle. Poikahan se uhri on. Ja minun äiti, joka oli mennyt halpaan, kun luuli, että ilmaiseksi tulee lehteä, että on voittanut arvonnassa.

Pitäisi kirjoittaa paikallislehteen joku mustamaalaamisjuttu.

kaljuuntuminen

Pari vuotta sitten huolestuin kaljuuntumisestani. Nyt olen huolissani, etten kaljuunnukaan. Onko kiveksissä vikaa? En ole seurannut niiden kokoa, olisiko pitänyt? Liian suuret tai pienet on paha merkki.

Ehkä kaljuuntuminen on niin salakavalan hidas, että sille on itse sokea. Olen melko varma, että otsa ei ole aina noussut niin korkealle. Kunhan ei tule big-brother-ollin rivoa helikopterin laskeutumisalustaa päälaelle.

Katselin videolta cheerleading-kisoja. Miksi musiikkia pitää vaihtaa rumasti kahden sekunnin välein.

Yleisesti ottaen esityksiä vaivasi nuoruuden synnit. Ne oli pätemistä ilman näkemystä. Tähdätään teknisesti vaikeisiin, ei selvitä kunnialla. Kokonaisuus unohtuu. Haparoidaan. Kaikki on halpaa idolien kopiointia, näkemys puuttuu. Niinkuin nuorisotalon bändikisoissa, joissa kaikki bändit soittaa kappaleita joita ei osaa. Laulaja on vain lavaste.

Pitäjänlehti otsikoi: Kuusikauppa kiihtyy joulua kohti

Asiantuntijat ennustavat kuitenkin pikaista romahdusta.

Pitäjän romantiikkaa

Huh. Äskön säikähdin, että lähti hammas, kun suussa yhtä-äkkiä oli jotain ja sylkäisin miedon keltaisen vihanneksen. Koko ajan pelkää, että ruumis antaa periksi ja antaa siitä viimeisen merkin. Minä hetkenä hyvänsä alkaa nenäverenvuoto, joka ei lopu.

Tekisi kauheasti mieli kiivailla. Kaikenlaisista asioista, televisioluvasta, UTH-tutkimuksesta, kuntaliitoksista, etukorteista, multikulturismiksi naamioidusta eksotiikan kaipuusta. Mutta olen kauhean väsynyt ja varsinkin kiivailu, intto ja muu väittely väsyttäisi aivan kamalasti. En jaksa muodostaa kantaa mihinkään asiaan.

Kävin sen sijaan kiertämässä pitäjää. Talvella on huono kävellä, kaikki valaistut on joko latuja tai sitten kulkevat autoteiden vieressä. En jaksa autonääniä.

Huomaan joka kerta oman elämäni maantieteellisen rajoittuneisuuden. Kaikki on tapahtunut tässä muutaman kilometrin säteellä. Ja jokapaikassa on tapahtunut, siinä risteyksessä Tiinasta tuli vammainen, kun auto törmäsi. Tuon puskan takana oli pullokätkö, jonka Sami kavalsi. Moottoritietyömaalla oli kielletyt leikit ja Juha ja Mikko rikkoi katulamppuja tuhansien markkojen edestä. Kiersin kaikkien niiden talojen edustalta joissa olen asunut. Siis pitäjässä. Niitä on neljä, joista yksi on tämä ja muut on uudet asukkaat pilanneet. Vaikka tekisi mieli käydä katsomassa. Onko portaikossa vielä salaluukku. Miten sauna oli suhteessa kylpyhuoneeseen.

Pitäjä on historiaton. Täältä ei kukaan ole kotoisin. En minäkään, vaan jostain sieltä rajan tuntumasta, vaikken muista. Melkein kaikki rakennukset on nuorempia kuin minä, koulut joissa kävin on remontoitu niin ettei niitä tunnista. Ulkoasu on muuttanut väriä ja muotoa, sisällä käytävät paikkoja. Kirkkokin on nuorempi kuin mummo. Ja niin on pitäjäkin.

Moottoritien mukana tuli liittymään huoltoasema 24h. Se on keskipiste, kävelyreittini kiertää sen aina. Elämäni ainoa näpistys. Sieltä haettiin olutta ilman papereita. Kerran kysyi, sanoin että ensi kerralla näytän, eikä voinut käydä siellä vuoteen. Hiihtoloma-viikkoina istuttiin kaakaolla ja tarkkailtiin etelän ihmisten lomatunnelmia. Kesällä käytiin saastuneessa lammessa uimassa.

Pienet lammikot ja pienet teiden rajaamat metsiköt. Ne oli jännittävimpiä. Ne johti yllättävästi aina toisiin paikkoihin. Olisi niitä ollut loppumattomia metsiä, mutta ne on tylsiä, koska ne on vain metsiä, niiden takana ei ole asuinaluetta tai rautatietä. Rumentavat soramontut on jännittäviä, nyt ne metsittyy tylsiksi metsiksi.

Ylä-asteen jälkeen elämänala laajeni pitkittäin moottoritietä seuraillen. 30km pituussuuntaan, mutta kahta kilometriä sivulle moottoritiestä ei kuljeta kuin vahingossa. Muu on vain metsää. Lukioaika oli pistokeikkoja kaupungin keskustaan. Ajokoulussa ei tiennyt, että missä joku kaupunginosa muka oli. Olin yli 20-vuotias kun kävin ensimmäistä kertaa läntisessä naapuripitäjässä. Suomessa ei sivusuuntaan kuljeta. (Tai ehkäpä etelässä käännytään sivulle, kun etelämpään ei pääse)

Pitäjässä ei asu kukaan terve kaksikymppisenä. Muutetaan kaupunkiin ja kolmekymppisenä takaisin omakotitalotontin perässä. Täällä asuvat kaksikymppiset ovat epäonnistuneet. He potevat sitä siinä kunnan huonommassa baarissa ja tarjoavat tuopillisen rappiolle joutuneelle entiselle jääkiekkovalmentajalleen. Muistelevat sitten yhdessä kuinka tultiin toiseksi piirin c-junnujen ulkojääsarjassa. Sitä joukkuetta ei enää ole. Eikä varmaan ulkojääsarjojakaan.

Linja ei pidä, kun rupeaa terapoimaan itseään pitäjänhistoriasta. Elävät vaan ei jaksa kuunnella. Täällä on minun elämän veijaritarinat eletty. Jotenkin olin pärjäävämpi ihminen. Pitäjästä lähdön jälkeinen on kuin masentava epilogi, joka (tästä kriitikot ovat liikuttavan yksimielisiä) olisi pitänyt jättää kirjoittamatta. Ja niinhän siinä kävi, että amerikan painoksesta on kustantaja leikannut sen pois. Jos olisin kuollut ennen vuosituhannen vaihdetta (kuten taikauskoisesti uskoin) olisin jäänyt mieleen klaanin nuorena lupauksena, jonka kyvyistä olisi kerrottu legendaa sisarustenlapsille. "Jos häntä ei ois meiltä viety, niin olisi meillä suvussa vähintäänkin presidentti."

Vieraat tavat on rasismia

"Piittaamattomuus paikallisista tavoista ja kulttuurista ei ole kaukana rasismista."

Näin kirjoittaa Katri Merikallio kolumnissaan Turismia vai rasismia Suomen Kuvalehdessä 15.12.2006 . Oletataan, ettei rasismi ole vain valkoihoisten rotuominaisuus niin päästään tilanteeseen, jossa monikultturismi on helposti rasismia. Eli lähenteleekö kasvonsa hunnulla peittävä nainen rasismia Suomessa? Merikallio tietenkin kirjoittaa länsimaisesta turistista, joka pukeutuu tapojen vastaisesti Goalla. Siis ei juuri pukeudu, vaan juoksee stringeissä rinnat vapaasti heiluen. Mutta toivottavasti kääntyy toisinkinpäin. Mikä sitten on se raja, että kuinka paljon pitää ottaa kulttuurin tavat huomioon.

Samassa lehdessä lukijan kirjeissä Hannu T. Sepponen käsittelee ansiokkaasti eilen julkaistua naisuhritutkimusta. "Jo tutkimusasetelma, jossa puolelta väestöstä kysytään, mitä toinen puolisko on sinulle tehnyt, sisältää äärimmäisen voimakkaan ideologisen latauksen."

Hiton UTH. Minä olen töissä joutunut naisten miehiin kohdistaman väkivallan ja väkivallalla uhkailun kohteeksi, mutta minun kokemuksistani kukaan ei ole kiinnostunut, koska ilmeisesti väkivalta ei vahingoita miestä. Tai mies saa aina ansionsa mukaan, koska kuuluu siihen sukupuoleen, jonka jäsenet on pahoinpidelleet naisia.

P.S. verkkouutisissa on mielenkiintoista juttua noitavainoista ja hyvä muistutus niille, jotka laskevat noitavainotkin miesten suurten naistensortamistoimien alle. Tämä löytyi Memoria Volatilis -blogin kautta

Arvostelu --- Christer Nuutinen: Luonnonhistoriaa

Luin tänään Christer Nuutisen sarjakuva-albumin Luonnonhistoriaa. En juurikaan saanut käsitystä, että mistä oli kyse. Eikä teoksessa ollut mitään mikä olisi saanut perehtymään tarkemmin käsityksen toivossa. Ainoa mikä tuli mieleen oli joskus jossain kulttuuriohjelmassa haastateltu nuori sarjakuvapiirtäjä. Hän piti sitä hyvänä, ettei Suomessa sarjakuvilla ole kaupallisia mahdollisuuksia, ettei niitä tehdä ostajille, kun kukaan ei kuitenkaan osta. Sen sijaan syntyy omanlaatuistaan sarjakuvaa tekijän omilla ehdoilla.

Siitä tässä albumissa juuri tuntuu olevan kyse. Sivu sivulta muka-taiteellisia vaikutelmia ja perustelematonta outoutta. Pieniä nollakuvia keskellä sivua. Samaa kuvaa sivulta toiselle. Kakkaa. Sääliksi käy niitä, jotka ovat tuon albumin ostaneet. Nuutisen kokoelmassa Runopoika numero yksi oli muistaakseni ihan hyviäkin juttuja. Ehkäpä niissä lukuisissa sarjakuvakerrontaa opettavissa opistoissa ja muissa oppilaitoiksissa voisi keskittyä taiteellisen itseisarvon korostamisen sijasta kerronnan opettamiseen. Ja ainakin sen voisi opettaa, että omat teoksensa pitäisi pystyä jotenkin perustelemaan.

Turkin oma "Arnstad" pistää paremmaksi

Ruotsalaiset jatkaneet romanien ja saamelaisten kansanmurhaa aina 80-luvulle asti. Minä kuvittelin, että homma olisi saatu tehtyä jo 60-lukuun mennessä.

Nyt meneillään historian hullut päivät teemalla Panettele Pienempääsi.

Hauskaa tehdä, tylsää lukea

Tehhäänpä tämä juttu missä pitää valita yhtye ja sen yhtyeen biisinnimillä vastata kysymyksiin. Yhtyeeni on Absoluuttinen Nollapiste:

1. Sukupuolesi?
-Pelkkä Eugenius

2. Mikä on suurin unelmasi?
-Käsitys lastenlapsista

3. Mitä inhoat?
-Harhailua maastossa

4. Millainen fiilis sinulla nyt on?
-Kaikkein kaunein Joo Komia

5. Miten elämäsi sujuu ylipäätään?
-Synkkää lunastusta, baby

6. Mistä asioista pidät?
-Käyneet hedelmät

7. Mitä haluaisit sanoa ihastuksellesi/tyttöystävällesi?
-Olen pahoillani

8. Missä haluaisit olla?
-Ipswich

9. Kuvaile elämää?
-Kaikki nukkuu pois

10. Kuvaile itseäsi?
-Pyhä Nynny

11. Mitä sinä haluaisit juuri nyt?
-Yli 1000 erilaista kasvia

sarjassamme hauskaa tehdä, tylsää lukea.

P.S. Melkein kaikki tämän kyselyn tehneet ovat jättäneet mainitsematta sen yhtyeen, jonka biisinnimistä on kyse, ja sanoneet, että kyllä kaikki tän tietää, tai että häpeä jos ei tiedä. En ole tiennyt yhtäkään niistä bändeistä:)

platoninen nyhjääminen

"Minä olen mies, Stasik aloitti,
-tämä platoninen nyhjääminen ei sovi minulle, minulla on ura edessäni."

Tämä herkkupala on Isaak Babelin novellista Äiti, Rimma ja Alla.

Minäkin toivon, että olisin mies, kuten Stasik, enkä platoninen nyhjääjä. Olen viehättävä vain niiden mielestä joista en pidä. Eikä mikään estä vastarakkautta, kuin rakastuminen.

Pidin myös toisesta Mr Sammlerin planeetassa olleesta lauseesta:
"Kuka tiesi mitä aasialaisia muotoja sen miehen epätoivo sai."
En ainakaan minä tiedä, mutta olen kiinnostunut.

aforismi symbolisteista

"Vertauskuviin hurmaantunut ihminen yrittää ilmaista mitä itse ei tunne"

-Saul Bellow'n romaanista Mr Sammlerin planeetta.

ylioppilaskunnan jäsenmaksu on laiton

1.Yliopistossa opiskelu on maksutonta.

2.Yliopistossa opiskelu tarkoittaa ylioppilaskunnan automaattista jäsenyyttä.

3.Ylioppilaskunnan jäsenyys edellyttää jäsenmaksun maksamista. Jos et maksa jäsenmaksua, et voi ilmoittautua yliopistoon ja menetät opinto-oikeutesi.

Koska kaikkien näiden kolmen kohdan toteutuminen yhtä-aikaa on mahdotonta ja kaksi ensimmäistä kohtaa ovat lakeja, voidaan todeta, että kolmannen kohdan mukaisesti toimiminen on lainvastaista. (kolmas kohta on asetus, ja laki on normihierarkiassa ylemmällä tasolla) Ylioppilaskunnan jäsenmaksun kerääminen on lainvastaista. Koska ylioppilaskunnan jäsenmaksun on ylioppilaskunnan hallituksen lisäksi vahvistanut rehtori ja yliopisto vastaa sen kantamisesta, toimii myös yliopisto lainvastaisesti.
.


Korkeakoulututkintoon johtava opetus on opiskelijalle maksutonta (yliopistolaki 8§)

Kaikki yliopiston opiskelijat, jotka on otettu opiskelijoiksi alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin, kuuluvat ylioppilaskuntaan. (yliopistolaki 40§)

Ylioppilaskunnan tarkoituksen toteuttamiseen soveltuvasta toiminnasta aiheutuvat menot suoritetaan ylioppilaskunnan omaisuudesta ja toiminnasta saaduilla tuloilla sekä jäsenmaksuilla, joita edustajistolla on oikeus määrätä ylioppilaskunnan jäsenten suoritettavaksi.
Jäsenmaksun vahvistaa rehtori. Jäsenmaksun kantamista valvoo yliopisto. (ylioppilaskunta-asetus 4§)

P.S. Ei varmaan mikään uusi juttu, mutta jostain syystä saman meiningin annetaan jatkua.

opiskelijapolitiikkaa: ruikuttaminen ja kesälomat pois

opiskelijoiden pitää lopettaa opintorahan pienuudesta ruikuttaminen. En pane pahakseni sitä, jos opintotukea korotettaisiin vuosittain kustannustason mukaan. Yksinelävä ihminen voi kuitenkin tulla nykyisellä opintotuella toimeen. On vain tingittävä elämäntyylistä. Kyllä opiskelijoilla tuntuu olevan rahaa, kun yksiössä asuminen kasvattaa suosiota opiskelijoiden keskuudessa ja kyllähän noissa baareissakin opiskelijoita näkyy. Eikä pidä ujostella lainan ottamista. Jos opiskelee sellaisella alalla, ettei valmistuttuaan pysty maksamaan baari-iltoja varten ottamaansa lainaa kannattaa miettiä, että kannattaa sellaisen alan opiskeluun aikaansa ja rahaansa käyttää. Jos ajattelee, että saamansa koulutus on niin arvotonta, ettei sillä pysty rahoittamaan edes sitä pientä osaa opiskelujen kustannuksesta mikä jää lainalla rahoitettavaksi elämiseksi valtion maksettua opetuksen, vuokran ja opintorahaa, niin ei se ole opiskelun arvoista. Humanismi ja muut harrastukset pitää kustantaa itse.

Koska opiskelija ei ole oikeutettu opintotukeen lomakuukausien ajalta on järjetöntä tunkea opiskelijat "kesälomalle", jota heillä ei ole varaa pitää. Ollaan huolissaan opiskeluaikojen pitenemisestä ja samaan aikaan pakotetaan opiskelijat pitämään vuosittain jopa neljän kuukauden työssäkäyntitaukoja kesäisin. Kesällä pitäisi tarjota oikeaa opetusta, samanlaista kuin muulloinkin. Ei ainoastaan tenttimismahdollisuuksia.

Olen avoin keskustelulle.

lottokierros:Ei taaskaan seitsemää oikein

eikö ole jo minun vuoroni?
kolmonen on jatkanut hyvää menestystään. Kakkonen on hyvä kakkonen.

miesasiakiihkoilua

Isona minä haluan olla isi. Se on minun suurin kunnianhimoni.

Isyys on kuitenkin melko haastava päämäärä. Jos olen ymmärtänyt oikein niin avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten isäksi tuleminen on kiinni äidin tahdosta. (Tietysti se, että syntyykö lapsi avioliitossa on äidin päätettävissä)

Ihmissuhteet ja tasa-arvon kommenttiosastolla Rahapuu kuitenkin väitti minun ymmärtäneen väärin.
Minä jäin siihen käsitykseen, että isä voi kyllä tunnustaa isyytensä ilman äidin lupaa (kuitenkin lapsen lupa tarvitaan jos lapsi ei ole vajaavaltainen), mutta jos on syytä epäillä miehen isyyttä maistraatti ei vahvista tunnustamista.

Sitten annan laki24.fi sivuston puhua
"Miehellä on oikeus ajaa isyyden vahvistamista koskevaa kannetta, jos maistraatti ei ole hyväksynyt tunnustamista siitä syystä, että miehen isyyttä on syytä epäillä."

ja sama sivusto jatkaa alemapana:
"Alle viisitoista vuotiaan lapsen äiti voi kieltää kyseistä lasta koskevan isyyskanteen ajamisen, jos mainittu lapsi on äidin huollossa tai hoidettavana."

Joka mielestäni tarkoittaa, että isyyden vahvistaminen on aina äidin kädessä. Mies ei voi vaatia isyyttään, mutta ei myöskään kieltäytyä siitä. No olkoon miten on. Silti on varmempaa mennä naimisiin, koska vaikka saisi vahvistettua isyytensä menee avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen huoltajuus aina äidille. Biologinen isyys ei merkitse oikeastaan mitään muuta kuin velvollisuutta maksaa elatusmaksuja. Paternity is legal fiction. Se tarkoittaa ehkä enemmän sitä, että avioliitossakin syntyneen lapsen isyys on aina enemmän tai vähemmän uskon asia kuin tosiasia. Toisaalta biologisen lapsensa isyys on miehelle lailla vahvistettava lahja (tai kiusa) äidiltä.

Isyyden kannalta kurja juttu on myös se, ettei miehellä ole edes oikeutta saada tietää vaimonsa tekemästä abortista.

On ehkä naurettavaa tuntea epävarmuutta sen takia, ettei lapsen tekoon tarvita miestä ollenkaan, mutta minkäs teet. Olispa kohtu ja maitoa tihkuvat tissit.

M. Night Shyamalamin elokuvista.

Katsoin eilen M. Night Shyamalamin Unbreakblen. Shyamalam on yksi minun lempiohjaajistani. Suurimmaksi osaksi Signsin takia.

Minulle Shyamalamin elokuvien viehätys perustuu siihen, että niissä normaalit ihmiset reagoivat realistisesti fantastisiin ja epärealistisiin ilmiöihin. Päinvastoin kuin elokuvissa yleensä, kun epärealistiset henkilöt suhtautuvat epärealistisesti realistisiin tilanteisiin.

Lisäksi M. Nightin elokuvat ovat kauniita, tarinat on elokuvan mittaisia ja huolellisesti kerrottuja. Jotenkin kerronnassa on jotain niin ammattimaista ja määrätietoista että pystyy luottavaisesti uppoutumaan elokuvan katseluun. Ei tarvitse huolehtia haparoinnista. Ne pakolliset "loppuyllärit" ei ole mitenkään olennaisin osa hänen elokuviaan. Niitä tarvitaan vaan sulkemaan tarina.

Shyamalam ei sorru ärsyttäviin kikkailuihin, kuten kiertävään kameraan, erikoistehoste-show-offiin tai dramaattiseen jousisoitin-monologiin. Hänen elokuvansa ovat kaikki aika samanlaisia, mutta ei se haittaa. Ei sekään, että tarinat on yleensä täyttä kukkua. Luulen, että jos joku toinen tekisi samalla tarinalla elokuvan, se olisi äärimmäisen ärsyttävä.

Kuudes aisti ei minua vielä täystin vakuuttanut. Signs kylläkin ja eilen telkkarista tullut Unbreakable oli ihan kelpo. En jostain syystä muista mitä mieltä olin Villagesta. Lady in the Water tulee katsottua kunhan se saapuu videovuokraamoihin.

P.S. Tämän viestin kirjoittamisessa minua häiritsee se, etten tiedä elokuvista tarpeeksi sanoakseni ohjaamisesta oikein mitään sanomisen arvoista. Huomasin etten osannut kirjoittaa lausetta, joka ei olisi alkanut sanalla Shyamalam tai elokuvat. Pitäisi mennä jollekin kirjoittamiskurssille. Adverbejä tuntuu livahtavan tekstiin huomaamattani ylenmääräisen paljon

Kainalohikoilun syyt ja seuraudet

Minulla on helposti syntyvä ja voimakas "pakene tai taistele"-reaktio.
Vähäpätöisenkin sanakoe saa sydämeni pamppailemaan, kainalot hikoamaan, punan nousemaan kasvoille ja kädet tärisemään. Se on tavallaan ihan hyvä asia, koska adrenaliinipurkaus auttaa minua keskittymään kokeeseen täysin ja käyttämään kaiken aivokapasiteettini

Sosiaalisissa tilanteissa tällainen pokerinaamattomuus ei kuitenkaan ole kovin hyvä. Koska reagoin kaikkiin tunteisiin voimakkaasti ja näkyvästi, olen pyrkinyt pitämään ystävyyssuhteeni etäisinä estääkseni jännitystilanteiden syntymistä.

Itken tavattoman helposti. Kun muutin soluun ja sain melkein heti siivousvaroituksen muiden sotkemista yleisistä tiloista, soitin talonmiehelle valittaakseni. Kiihdyin voimakkaasti. Kun ääneni alkoi väristä lopetin puhelun ja rupesin itkemään. Sitä, että olen onnistunut pitämään ystävyyssuhteeni sopivan etäisinä, kuvaa se, etten ole itkenyt kymmenen vuotta täytettyäni kenenkään ystäväni tai kaverini nähden. Vaikka siis itken talonmiehen epäoikeudenmukaisten nuhteiden takia. (tai katsoessani finding Nemo- leffaa). Varsinkin nyt, kun elämässäni ei ole oikein mitään mikä sen [elämäni] oikeuttaisi, on jokaisen ihmisen kohtaaminen raskasta ja pelottavaa. Monesti päädyn sille kannalle, ettei kohtaaminen ole sen arvoista ja valitsen yksinäisyyden. Kuten eilen, kun Hanna soitti.

Toisaalta jännitysreaktion syntymisen matalaa kynnystä selittää osiltaan se, että kehnon itsetuntoni takia mikä tahansa arvostelu tai heikkouteni osoittaminen uhkaa musertaa minäni. Pelkään sellaisia ihmisiä, jotka ovat suorapuheisia ja ottavat asiakseen huomautella, että olet lihonut, muistella naurettavia tempauksiasi (myös lapsena tekemieni hauskojen typeryyksien muisteleminen uhkaa haurasta egoani) tai mainita kainalohikoilusi. Koska tällaisia ihmisiä on paljon ja kuka tahansa ihminen voi osoittautua sellaiseksi on jokainen sosiaalinen tilanne vaaratilanne. Tuosta vain, muutamalla sanalla voi kuka tahansa halutessaan tuhota minut. Siksi jännitän jo valmiiksi jokaista kohtaamista. Odotan jokaista lausetta kauhulla. Ja se taas aiheuttaa päältänäkyvän jännitysreaktion. Tietoisuuteni (tai luuloni) siitä, että kaikki huomaavat sen, lisää jännitystä.

Siksi pelkään luennoille ja erityisesti ryhmätöihin osallistumista. Jokainen päivä yliopistolla on täynnä punastumista, äänen värinää ja kainalohikoilua. Eikä sitä pääse pakoon minnekään. (paitsi ehkä vessaan)


Täällä blogimaailmassa samalla kaipaan ja pelkään huomiota. Kadun jälkeenpäin kaikkea kirjoittamaani, koska niiden kautta asetun alttiiksi arvostelulle. Minä tykkään väittelystä ja intän vastaan vaikka minkälaisilla muka-loogisilla rakennelmilla. Mutta mikä tahansa oletettuun henkilökohtaiseen ominaisuuteeni liittyvä huomautus ja arvelu motiivieni arveluttavuudesta hiljentää minut. Kommentteja odotan innolla, niiden lukemista kauhulla.

P.S. Minulla on pienoisia vaikeuksia tämän kirjoittamisessa. Alkuperäinen ajatukseni ei tuntunut muokkautuvan lauseiksi, jotka olisivat tehneet sille oikeutta. Muotoa en jaksanut miettiä, eikä lauseita hioa. Äsken kun vilkaisin, niin huomasin käyttäneeni paljon tarpeettomia liioittelevia adverbejä (suunnattomasti valtavasti) adjektiivija ja muita täytesanoja ja ylimääräisiä päätteitä. Harmittava koko luokioaikani kirjallista tuotantoa vaivaava ongelma. Muutin "pseudo" etuliitteen suomalaiseen vaihtoehtoon "muka", koska minua vaivaa suomenkielipuhdasoppisuus-ideologia, jonka nojalla karsin hienostelevien vierasperäisten sanojen lisäksi oikeutettuja sellaisia. Haluan vain pyytää anteeksi liiallisia adverbejä ja liian pitkiksi venyneitä lauseita.

http://personal.inet.fi/koti/mielipaikka/jannittamisesta.htm
Tällä sivustolla on vähän jännittämisestä. Luin sen, mutta varsinaisesti en käyttänyt sitä aineistona. Sivustolla on aika yleistä ja monille tuttua tietoa jännittämisestä. En takaa oikeellisuuttakaan.

Punajäkälä

Jyrki Heikkisen sarjakuva-albumissa "Punajäkälä" on kohtaus:

Mies on kertonut naiselle sairastavansa punajäkälää, ja siitä miten se vaikuttaa. Nainen kysyy:
-Entä arki...
-Se voi jatkua hyvässä lykyssä entiseen malliin
-toivotaan ettei

Muuta hyvää Heikkisen albumissa ei sitten juuri olekaan, mutta tuo kohtaus ehkä kuvaa sen, minkä pelkään vakavassa sairaudessa olevan kamalinta. Sen, että jos sillä ei saakaan erityisasemaa ja vapautusta arjesta.

Ylä-asteella ja lukiossa sitä aina koki onnistuneensa kun kuume nousi, eikä tarvinnut mennä kouluun. Nykyään ei saa erityiskohtelua.

Heikkisen albumista vielä: en käsittänyt siitä juuri mitään. Piirrostyyli on sellainen, ettei hahmoja juuri erota toisistaan. Tarinan seuraamisen mahdottomuus johtuu varmaan osittain taiteellisista pyrkimyksistä ja tarkoituksellisesta vaikeaselkoisuudesta, mutta suurelta osin kerrontatekniikoiden kehnoudesta. Heikkinen käyttää aivan liikaa tekstittömiä ruutuja, jotka eivät kuitenkaan kerro yhtään mitään. Kuvista on vaikea poimia olennaista, ne ovat mielestäni kehnosti sommiteltuja, kiireisiä ja monesti perusteettomia. Lisäksi piirrosjälki on rumaa.

Isi on vähän väsynyt sarjakuva-albumista poimittu totuus

"Tie täydelliseen mielenrauhaan olisi se, että olisi valtavan suuri penis."
-Ville Rannan sarjakuva-albumista "isi on vähän väsynyt"

Se on kyllä juuri sellaista sarjakuvaa josta pidän. Oivaltavia arkisia havaintoja. Piirrostyyli on alkuun ehkä vähän raskasta, mutta tuon yllä lainaamani oivalluksen kaltaiset jutut saa uppoutumaan siihen. Ville Rannan sarjakuva-blogikin on huippu.

Ja muuten tuo lainaamani kohta jatkuu osuvalla pohdinnalla siitä, että millaista se olisi, jos olisi valtavan suuri penis.

vaarallisen karkurin hurja takaa-ajo

Miksi suomalaiset poliisisarjat eivät voi olla yhtä-aikaa jännittäviä ja realistisia:
Mielisairautensa takia tuomitsematta jätetty vakaviin rikoksiin syyllistynyt potilas pakenee pakkohoitopaikastaan. Hoitopaikka tekee poliisille virka-apu pyynnön. Kahden kuukauden kuluttua potilas soittaa poliisille kun hänen rahansa loppuvat, että voisivatko nämä tulla hakemaan hänet kodistaan, jossa hän on koko ajan ollut, josta poliisit eivät ole viitsineet etsiä.

Siitä on vaikea repiä draamaa.

Miksi kannattaa lukea muutakin kuin otsikko:
Helsingin Sanomat otsikoi: "Masennuslääkkeet lisäävät itsemurhayrityksiä"
Savon Sanomat otsikoi:"Masennuslääkkeet eivät lisää itsemurhia"

Kyse on samasta tutkimuksesta ja kumpikin väite on tosi. Lukijan saamat vaikutelmat ovat vain hyvin erilaiset.

ruumiista

Yritän vähetä, koska:

jos ei ole hartioita ei pidä olla mahaa
jos ei ole pituutta ei pidä olla painoa

lisäksi:

jos ei kasva parta ei pidä kaljuuntua.
mutta minkäs teet.

kassakäyttäytyminen

Kooman , tämänpäiväinen tilitys kauppajonossa kohtaamastaan vastoinkäymisestä saa minutkin pohtimaan kauppajonokäyttäytymistäni.

Olen äärimmäisen helposti lannistuva ihminen. Kun jonottaessani pitkän jonon keskivaiheilla (jonne olen päässyt jo pitkään jonottamalla) avataan uusi kassa ja takanani jonottavat ihmiset ryntäävät uudelle kassalle jättäen minut nyt puolet lyhyemmän yhä pitkän jononi taaimmaiseksi, harmistun niin kovasti, että menetän itseluottamukseni ja elämänhaluni ja annan periksi huonoille taipumuksilleni, kuten juopottelulle ja syöpöttelylle.

Sen takia minä kaikin keinoin pyrin välttämään sellaisia tilanteita. Kassajonossa ei sovi unohtua ajatuksiinsa, vaan on tarkkailtava valppaasti ympäristöä. Kaupan työntekijöiden olinpaikat ja kulkusuunnat täytyy tiedostaa jatkuvasti. Uuden kassan avaamisen ennustamista vaikeuttaa se, että monesti joutotyöntekijät saattavat käydä kassojensa luona ainoastaan omiaan puuhaamassa. Saattaa pahimmassa tapauksessa erehtyä ryntäämään suljettuna pysyvälle kassalle ja menettää jonotuspaikkansa pitkässä jonossa vain saadakseen joutotyöntekijältä päänpudistuksia. Tällaisen erehtymisen välttämiseksi täytyy kassan suuntaan liikehtivään joutotyöntekijään ottaa katsekontakti. Kun sen saa luotua, täytyy tehdä äänetön kysymys eli kohottaa kysyvästi kulmakarvojaan samalla ehkä avaten suutaan äänettömään kysymykseen. Elettä on hyvä korostaa kassan suuntaan osoittavalla kysyvällä sormella. Jos työntekijä on menossa avaamaan kassaa, tämä nyökkää hiljaa, joten ehdit asemoitua jonon ensimmäiseksi ennen kuin kassa huikkaa: "tännekin kassalle voi tulla"

P.S. Rita on röyhkeästi ilman lupaa julkaissut kuvan minusta. Pyrkimykseni anonymiteettiin ovat merkityksettömiä jos nenäkkäät yksityisyyden loukkaajat eivät niitä kunnioita.

Masennuslääkkeet ja itsemurhayritykset

Helsingin Sanomien verkkosivuilla tänään uutisoitu tutkimus "Masennuslääkkeet lisäävät itsemurhayrityksiä" saa minut hämmenyksiin. Helsingin sanomat osaa kertoa: "masennuslääkkeiden käytön aikana tehdään 40 prosenttia enemmän itsemurhayrityksiä kuin aikana, jolloin ihminen ei käytä niitä." Kysymys on siis siitä, että joskus masennuslääkkeitä käyttänyt henkilö yrittää itsemurhaa 39% todennäköisemmin itsemurhaa lääkekuurin (voiko sanoa kuuriksi, kun tarkoitan sitä, että sillä hetkellä käyttävät monesti pitkäaikaisestikin) aikana, kuin ilman lääkkeitä. Hämmentävää on myös se, että vaikka itsemurhayrityksiä tapahtuu enemmän, niin onnistuneita itsemurhia 32% vähemmän.

Tutkimusryhmää johtanut oikeuspsykiatrian professori Jari Tiihonen arveli hesarissa, että lisääntyneet itsemurhayritykset voivat osittain selittyä sillä, että heillä on lääkkeitä kotona. Korkeimman itsemurhariskin masennuslääkkeistä aiheutti venlafaksiini hydrokloridi. Kuka muka yrittää itsemurhaa Efexorilla? "Lääkkeen markkinoille tulon jälkeen saaduista kokemuksista yliannostuksesta, vakavimpien yliannostusten on ilmoitettu aiheuttaneen epileptisiä kohtauksia, sinus- ja ventrikulaarista takykardiaa, bradykardiaa, QT-välin pitenemistä sekä haarakatkoksia." Luulisi, että mielummin vaikka hyppäisi sillalta.

En tiedä sortuuko HS ylitulkintaan otsikoidessaan "masennuslääkkeet lisäävät itsemurhayrityksiä", koska tutkimuksen abstraktissa todetaan ainoastaan: "Among suicidal subjects who had ever used antidepressants, the current use of any antidepressant was associated with a markedly increased risk of attempted suicide and, at the same time, with a markedly decreased risk of completed suicide and death." Siis ainoastaan associated, kun HS:n käyttämä "lisää" tuntuu viestivän seuraussuhdetta.

Lööppijulkimusta tutkimus saa, koska masennuslääkkeet herättävät intohimoja. Se saattaa jopa vähentää joidenkin ihmisten hoitomyönteisyyttä ja saattaa haitata lääkkeiden oikeaa käyttöä. Mutta koska tutkimus on saanut myös julkisuutta tiedemaailmassa se on varmaan ansioitunut. Maalaisjärjellä kuvittelisi, että jos masennuslääkettä käytetään silloin kun masentuneen masennus on pahimmillaan niin ei ole kovin yllättävää, että masennuslääkkeen käyttö ja kohonnut itsemurhayritysriski esiintyvät samaan aikaan. Toisaalta en tiedä juurikaan masennuslääkkeiden määräämiskäytännöistä ja olen varma ettei se tapahdu niin yksinkertaisesti kuin edellisessä lauseessa esitin. Eikä sekään selitä sitä, miksi itsemurhayritykset epäonnistuvat masennuslääkkeiden käytön aikana.

Pitäisi ehkä lukea se tutkimus. Tai en kyllä jaksa. Koska on itsestään selvää, että psykiatrinen hoito niin sanotusti lisää itsemurhayrityksiä, en usko, että sellainen tutkimus saisi tällaista julkisuutta. Kyllä tässä täytyy siis olla takana jotain muutakin.

Muutamia sitaatteja kirjahyllyjeni kätköistä

"I think it unsportsmanlike to kill children."

Näin sanoi Hermann Göring psykiatri Leon Goldensohnille Nürnbergin vankilassa. (Goldensohn, Leon: Nuremberg Interviews)

"Lisätodiste sille, että naisella ei ole sielua, on seuraava. Naista houkuttelee tavattomasti vaikutuksen tekeminen mieheen silloin, kun mies kiinnitä häneen huomiota --onhan naisen elämän koko merkitys ja arvo juuri tässä kyvyssä--, miehelle puolestaan on itsestäänselvää, että hän välttelee naista, joka on hänelle epäystävällinen ja epäkohtelias."

-Weininger, Otto: Sukupuoli ja Luonne


"Mies ei ensin ymmärrä mitä tietty nainen hänessä näkee
Myöhemmin myöskään nainen ei ymmärrä"

-Liimatta, Tommi : Avainlastu

kohtuuttomuus

Kaikesta mitä teen, teen itselleni ongelman.

Tai tarkoitan sitä, että olen taipuvainen riippuvuuksiin, tai ehkä en niinkään riippuvuuksiin vaan väärinkäyttöön. Nimittäin parhaillani väärinkäytän internettiä. Minä vietän kohtuuttomasti aikaa selaillen ja bloggaillen. Tämä on minulle luonteenomainen tapa toimia. Kun ostin impulssiostoksena playstation 2 ja siihen Grand Theft Auto San Andreas pelin pelasin peliä lähes yötä päivää kaksi viikkoa. Se vaikutti haitallisesti todellisuudentajuuni, autolla ajaessa minulle tuli halu ajaa toisia autoja päin ja kävellessä tuli halu kaapata autoja. Viime talvena löysin netistä sivuston, jossa pystyi pelaamaan carcassonne ja settlers of catan pelejä verkossa (http://games.asobrain.com/). Pelasin kaksi viikkoa yötäpäivää. Puhumattakaan sitten miten on tapanani sortua kohtuuttomuuksiin syömisen, alkoholin käytön ja liikunnan kanssa. Minkään kohtuukäyttö on minulle vaikeaa. Jos ei voi saada liikaa, on parempi olla ottamatta yhtään.

Ja nyt parhaillaan bloggailen kohtuuttoman paljon, valvon öitä kytäten tuoreita blogilistalta. Hion suunnitelmia omasta blogi-imperiumistani ja uusista ja uusista blogeista, jotka ovat kertakaikkiaan välttämättömiä maailmalle, ja jos en niitä itse kirjoita niin on vaarana, ettei kukaan muukaan. Vaarana on se, että intoni lopahtaa taas kahden viikon kuluttua, enkä siedä sen jälkeen ajatustakaan bloggailusta. Kohtuuttomuuden periaate on minulle kuitenkin niin rakas, etten oikein edes haluakaan hillitä. Ja kaikenlainen hillittömyys on minulle niin luonteenomaista, etten oikein osaisi olla ilman. Eikä minulla nyt oikein ole elämässä oikeatakaan sisältöä. Tietysti olisi aiheellista tehdän vakavia yrityksiä päästä takaisin kiinni elämänsyrjään, ihmissuhteisiin ja opiskeluun.

Rusettisolmu

On kahdenlaisia ihmisiä: niitä, jotka muodostavat kengännauhoja solmiessaan kaksi lenkkiä ja solmivat ne yhteen, ja niitä joiden rusettisolmuun toinen lenkki muodostuu vasta kiristysvaiheessa.

Päivähoitajani yritti opettaa minua solmimaan rusettia yhdellä lenkillä, mutta en pystynyt hahmottamaan sitä (matemaattinen lahjakkuuteni kun on mitä on). Sitten isäni näytti minulle kahden lenkin metodin ja se oli minulle paljon helpompi käsittää. Siten siis opin solmimaan kengännauhani.

Tästä kuitenkin olen saanut oivan kliimaksikohtauksen novelliin tai romaaniin: Isä katsoo, kuinka hänen lapsensa solmii kengännauhat eri tavalla kuin hän itse, ja oivaltaa, että joku muu on kasvattanut hänen lapsensa. Silloin myös ymmärtää, mikä on elämässä tärkeintä, siirtyy neljän päivän työviikkoihin ja viettää enemmän aikaa lapsikultiensa kanssa. Oikea tear-jerker. (Onko jollain jotain osuvaa suomennosta tear-jerkerille, nyyhkyleffa tai nyyhkytarina ei ole tarpeeksi osuva.)

firefox ei anna kuvia

Mikähän on kun en saa firefoxilla lisättyä kuvia blogiini. Ei siis tule tähän new post valikkoon noita valintoja, joista lisää kuvat tai italicsit.

Syömishäiriöaforismit

Äiti sanoi: "Anoreksia on minäkuvan häiriö, bulimia addiktio."

Minä rakastan minun äitiä.

Olen kuvitellut, että bulimikko on anorektikko, jolla on huono itsekuri. Lihavat ahmijat bulimikkoja, jotka ei osaa oksentaa. Tämä kaikki vain siksi, että oli se tutkimus, että anorektikot on haluttomampia.

Nukuin hyvin kiitos tsopiklonin

Äiti tarjosi kun kerroin, etten saanut nukuttua. Otin 5 mg tsopiklonia (kauppanimeä en mainitse, etten sorru mainontaan). Se teki mitä lupasi: paransi unen ja heräämisen laatua. Nautinnollisimmaan se oli kuitenkin nukahtaessa. En ole pitkään aikaan kokenut, että vaipuisi uneen niin päättäväisesti ja rauhallisesti. Ei sillä tavalla pakottaen hytkyttämällä itseään lampaitalaskien. Semmoinen unisumupikkuhiljaa valtasi kun makasi sängyssä. Aamulla oli kuitenkin kitkerä maku suussa, mutta ei sen väliä.

Jos kiinnostaa niin tsopikloni kuulu syklopyrroloniryhmään. Se vaikuttaa stimuloimalla GABA4-makromolekyylikompleksin (4 pitäis olla semmonen pikku-ala-kirjain. ) spesifisiä keskushermostoreseptoreja ja sitä kautta säätelee kloridi-ionikanavien aukeamisia.

Tai tälläistä luin pharmaca fennicasta. Kovin tarkkaan en tiedä mitä se sitten tarkoittaa, mutta kirjoitin näin ylös, että paremmin joskus muistaisin kun otan selvää, että mitä se oikeasti tarkoittaa.

lottonumero 3

Menestyinen lottonumeroni on 3. Tietysti lottorivi on vain niin vahva, kuin sen heikoin lenkki. Oleellisinta on siis kiinnittää huomio huonoimpaan lottonumerooni, joka on 35. Miten sen menestymistä saisi parannettua.

Lottoamisen perustelen itselleni niin, että jos todellisuudentaju on niin hauras, että on elämänsä aikana pelännyt avaruusolioiden kaappauksen kohteeksi joutumista, kaulaketjuun kuristumista yöllä ja pommi-iskua kuopiossa niin saa myös toivoa lottovoittoa lauantai-iltaisin.

Oikeusjärjestelmä alkoi harmittaa.

Köyhien kanssa ei kannata riidellä. On halvempaa antaa periksi. Köyhällä on varaa ja motivaatio viedä asia oikeuteen, keskituloisella ei. Vaikka voittaisi jutun, koskaan ei tule saamaan takaisin edes omia oikeudenkäyntikulujaan, koska köyhällä ei ole varaa niitä maksaa. Ja köyhän kannattaa aina valittaa; sehän on vain ilmoitusasia.

Esimerkkejä: köyhä tuo oikeusapujuristinsa mukanaan, kun hän menee keskustelemaan lapsensa mielenterveysongelmista terapeutin kanssa. Hänen työssäkäyvällä ex-miehellään ei ole sellaisiin asioihin varaa.

Köyhä valittaa jokaisesta puolivuosittaisesta pakkohoitoonmääräämisestään aina korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti ja aina vedoten samoihin mielipuolisiin syihin. Juristi auttaa häntä tässä mielellään: hän pistää puolivuosittain samat paperit menemään ja saa sievoisan palkkion tekemättä yhtään lisätöitä.

Mikä muu on suomalaisessa oikeusjärjestelmässä on kakkaa:
Se, että kuuden vuoden vankilatuomio tarkoittaa kolmen vuoden vankilatuomiota. Se, että tarvitaan vankilaoikeuden erillinen päätös, että vanki tosiallisesti kärsisi koko tuomionsa. Ja siihen päätökseen vaaditaan perusteeksi vangin erityinen vaarallisuus. Kahdenkymmenen vuoden aikana Suomessa on koko tuomionsa kärsinyt vain nelisenkymmentä tyyppiä.

Ajankohtaisohjelma on sitä mieltä, ettei virolaista vankia voi laittaa vankilaan Viroon, koska Virossa tämä joutuisi suorittamaan jopa 2/3 tuomiostaan, eikä pääsisi automaattisesti ehdolliseen puolivälissä tuomiotaan. Se vasta oliskin epäinhimillistä, jos vankilatuomio oikeasti tarkoittaisi, että täytyy ihan tosissaan olla vankilassa. No onneksi pääsee lomille.

Sekään ei ole erityisen kiva, että elinkautinen vankeusrangaistus vain harvoin tarkoittaa edes 18 vuoden istumista. Fouganthine ei tule koskaan olemaan yhteiskuntakelpoinen (eikä voi olla kovin terve mies tuolla nimellä), mutta vapaaksi hänet tullaan päästämään. Tai toinen vaihtoehto on valtion mielisairaalaan keplottelu, joka maksaa varovasti arvioiden 300-600 €/vrk plus sitten oikeudenkäyntikulut jos Nikita haluaisikin valittaa jokaisesta hoitoonmääräämispäätöksestä, joita tehdään kolmen kuukauden välein.

Tietääkö kukaan kuinka paljon Suomessa tehdään rikoksia vuosittain ehdonalaisessa tai vankilomalla? Se ei ole pieni luku. Niin monta rikosta jäisi tekemättä, jos vangit oikeasti pidettäisiin vankiloissa.

Oletko yksinäinen?

1. Onko puhelinlaskusi alle viisi euroa kuukaudessa?

2. Onko viimeisin saamasi henkilökohtainen tekstiviesti yli kuukauden vanha? (Äidiltä saatuja tekstiviestejä ei lasketa henkilökohtaiseksi viestiksi, koska äiti kokee lapsensa lapsikseen ei itsenäisiksi henkilöiksi)

3. Oletko tottunut käymään vessassa ovi auki?

4. Metelöitkö kohdatakseksi naapureitasi?

5. Oliko viimeinen kasvojasi koskenut henkilö hammaslääkäri?

6. Jos ei, niin oliko hän jostain muusta syystä suojautunut kumisormikkaalla?

7. Jos vastasit "ei" kahteen edelliseen kysymykseen, niin entäs oliko kasvojasi koskettanut käsi nyrkissä?

8. Jos oli, niin liikutuitko silti kokemastasi läheisyydestä?

9. Eikös itse asiassa ollutkin niin, että kasvojasi koskettanut nyrkki kuului huomionhakuiseen metelöintiisi heränneelle naapurille?

vanhat kaverit on enää small talk -pohjalla.

Tulin tänään junalla vanhempien luo. Sen minkä luulin olevan odotettu peep show 3 olikin kaksi vanhaan osoitteeseen jostain syystä mennyttä tilaamaani dvd-ta, ja laskujen eräpäivä oli mennyt ohitse. Voihan pökäle.

Sami soitti. Pyysi Eeron luokse lettuja paistamaan. Menin. Mutta se meni small talkiksi. Siellä oli joku Eeron kaveri, jonka olen nähnyt ehkä kerran ja sen tuntematon tyttöystävä. Ja Eeron uusi tyttöystävä, jonka olen kyllä nähnyt,mutta nimeä en muista. Hiton yhdentekevää väkeä, Eero on vaihtanut kaveripiirinsä kun erosi entisestään. Siihen entisen porukkaan sopeuduin paremmin. Mitähän sillekin kuuluu.

Samista pidän todella, mutta hänen kanssaan keskustelu on vaikeaa, kuin se olisi minulle mieliksi. Tai minä koitan olla mieliksi. Se on kuin ulkoa-opeteltua keskustelua. Nyt kun ei ollut edes semmoista humalaista räkätysnaurua. Kun kahdeksannesta luokasta lähtien on hauskanpitoon liittynyt alkoholi, niin ei yhdessäolo tunnu nykyään luistavan ilman. Kukaan ei muista, että miksi silloin tutustuttiin, ja minkälaisia ihmisiä itse kukin silloin oli.

Nimimuutoksista

Juha Valjakkala on nykyään Nikita Joakim Fouganthine. Mitähän sen jätkän päässä oikein liikkuu. Järjettömät nimimuutokset ovat kyllä melko yleinen ilmiö vankiemme keskuudessa. Vielä omituisempia nimiä tuottavat maamme mielisairaalat; Nimen saa muuttaa vaikka psykoosissa, eikä edunvalvojallakaan ole siihen mitään sanomista. Ja se on ilmoitusasia. Näistä nimimuutoksista saisi hyvän hupikirjan joulumarkkinoille samaan tyyliin kuin ne saneluvirheistä ja käännöskukkasista tehdyt kirjat. Valitettavasti on vaan salaista tietoa.

Kun olen ollut kotipaikkakunnan jätkien kanssa tekemisissä olen houkutellut, että vaihtaisimme porukalla etunimeä, siten että jokaisen etunimeksi tulisi Mies. Sen jälkeen voisi tehdä asioita Mies-porukalla ja kertoa Miesten juttuja. Ongelma on kuitenkin ollut, että he eivät ole olleet tarpeeksi humalassa tai maistraatti on jo ollut kiinni.

erittäinen pienestä pienyrittämisestä

Minä haluaisin olla yrittäjä. Oikeastaan haluaisin olla sivutoiminen yrittäjä. Kaikkien pitäisi olla sivutoimisia yrittäjiä. Se pitäisi tehdä helposti, niin että jos on työmatkalla tyhjiä paikkoja henkilöautossa niin pitäisi ryhtyä kuljetusyrittäjäksi ja koittaa myydä niitä paikkoja sopuhintaan.

Jos omistaa hienon kotiteatterijärjestelmän, pitäisi olla helppo mahdollisuus hankkia lisärahoitusta sen osamaksuihin järjestämällä pieniä elokuvanäytäntöjä kotonaan. Jos lämmittää uunin niin voisi samalla kertaa leipoa kaksi pellillistä ja myydä toisen.

Käsittääkseni leipominen onkin mahdollista, koska pieniä määriä saa leipoa ja myydä myyjäisissä. Teattereihin ja kuljetuksiin liittyykin jo monimutkaisempaa byrokratiaa. En tiedä mitä ratkaisuja siihen voisi olla, mutta jotain täytyisi löytyä.

Kohdemarkkinointihan täällä internetissä helposti onnistuu. Tietenkin pienille paikallisille markkinoille on helpompiakin mainospaikkoja, kuten lähimarketin ilmoitustaulu. Internetin maksujärjestelmissä olisi kyllä yksinkertaistamisen varaa. Tai siis kehittämisen varaa. Toivon, että EU:n kautta saataisiin joku euroopan laajuinen verkkopankkipalvelu, jolla voisi helposti maksaa vaikka saksasta ostettavat tuotteet ilman luottokorttia. Hitottaa kun nykyään ei suomen nordeasta pysty maksamaan ruotsin nordeaan ilman kauheita härveleitä ja maksuja.

Yrittäminen on luultavasti paljon helpompaa ja yksinkertaisempaa kuin kuvittelenkaan, mutta silti päähäni on iskostunut kuva, että jos vähänkään lähtee yrittämistä kokeilemaan niin kohta olet korvia myöten lainoissa, luottokorttia et tule saamaan ikinä, eikä kela eikä sossu anna rahaa edes ruokaaan lapsille.

ISOLLA on epäreilua, mutta toimivaa

Minä selailen blogilistan tuoreita, että löytäisin suosikkeihin tarpeeksi tavaraa, että aina löytyy uusia päivityksiä. Sekin häiritsee jos hyviä sivuja menee sivu suun.

Huomaa vaan miten epäreilu mutta toimiva keino saada huomio kiinnittymään ON KIRJOITTAA KAIKKI ISOLLA. enkä minä sitten jaksa protestoida sen epäreiluutta, jos ISOLLA kirjoitettu onkin mielenkiintoista, mutta samalla tietenkin jotain pienellä kirjoitettua mielenkiintoista jää huomaamatta.

Myös pitkät bloginnimet huomaa helpommin.

Tässä olisi taas mielenkiintoinen tutkimusaihe. Lista satunnaisia sanoja, joista osa kirjoitettu isolla. Sitten laskee, että kuinka paljon todennäköisemmin isolla kirjoitettuja sanoja klikataan. Varmaan myös ensimmäiset sanat saisivat enemmän klikkauksia.

Nimien pituuden vaikuttavuutta olisi vaikeampi tutkia, koska vakioitavaa enemmän. Pidempiin nimiin liittyy enemmän informaatiotakin, jolloin sekin, ei pelkästään ulkoasu voi houkutella enemmän klikkauksia.

Osaisipa tutkia. Pitää opiskella tilastotiedettä.

Ja itse kirjoitan blogini pienellä kokonaan koska nämä pienet kirjaimet on kauniimpia. (häiritsee kyllä tuo kahteen kertaan tekijän kertominen "itse kirjoitan", mutta jotenkin sitä "itseä" täytyy korostaa, eikä "itse kirjoittaa" ole luonteva

Peep Show:n kolmas tuotantokausi on vain parin sadan kilometrin päässä

Isäni soitti. Minulle on tullut sinne paketti, joka kuulemma on varmaan dvd tai cd. Sen täytyy olla Peep Show:n kolmas tuotantokausi, jonka tilasin ennakkotilauksena Play.com:ista kesällä kun asuin porukoilla. Huomenna saan sen käsiini.

Ainoa harmittava asia on, että kolmannellakin kaudella on jätetty tunnusbiisiksi ja kakkoskaudelle vaihdettu Harvey Dangerin "Flagpole Sitta". Se ykköskauden tunnari oli täydellinen ja kuvasi juuri oikein sarjan kieroutunutta luonnetta. Sen on säveltänyt joku Daniel Pemberton.

Simpsonit on hyvä sarja, mutta se tunnari on aika ärsyttävä. Tunnusmusiikilla on tärkeä tehtävä. Minä innostuin katsomaan yhden jakson sitä joskus nelosella pyörinyttä roolin vaihdos ohjelmaa vain siksi, että nelosen mainoksessa soi se Franz Ferdinandin hittibiisi.

Kuinka arvokas on blogini.

hah. Löysin tuollaisen laskurin osakeyhtiö huovisen blogista. Se on muistutuksena itselleni. Minkä arvoista on kirjoitteluni: 0$

vaatteiden numerointia

Vaikka elän sotkussa vailla minkäänlaista järjestystä niin minulla on usein järjestysunelmia. Tänään pyykkiäpestessä suunnittelin vaatekaappi-invetaariota.

Vaatekappaleet kuuluu numeroida. Niihin voi ommella numerolapun ja mieluusti lisäksi viivakoodin (joka on turhaa vielä, koska ei ole lukijaa.) Ohjelmisto löytää koodin avulla jokaisen vaatekappaleen oikean paikan. Kun vaatteet pukee päälle täytyy koodit lukea ja kirjata käyttökerta. Myös pyykkiin pistettävät vaatteet on kirjattava, että vaatteiden kulkua voi seurata. esim. jos sukka katoaa, niin voi etsiä mitä vaihetta se on viimeksi ollut läpikäymäss.
Täten myös voisi pitää kirjaa vaatteiden käyttö ja pesukerroista. Tämä auttaisi esimerkiksi havaitsemaan ne vaatteet, joille ei ole käyttöä ja jotka voidaan poistaa. Pesukertojen laskeminen auttaisi selvittämään vaatteen keskimääräistä käyttöikää. Meneekö H&M-vaatteet helpommin huonoksi kuin kalliit.

Järjestyksellisyyde ensimmäinen askel olisi kuitenkin nostaa lattialta sinne kuulumattomat esineet. Sen jälkeen olisi aiheellista ryhtyä siihen suureen projektiin, jossa jokainen dvd-levy menisi oikeaan koteloon. Siihen pitää varata, aikaa eikä sitä voi tehdä vähän kerrassaan, koska yhden korjauksen aloittaminen aloittaa ketjureaktion.

elämänhallintasuunnitelma

Minulla on melko selkeät käsitykset miten voisin parantaa ainakin lyhytkestoisesti elämänhallintaa:
se on kaksikohtainen ohjelma:

kohta yksi:
Tunnin urheilusuoritus ennen virastoaikaa
ja tunnin urheilusuoritus virastoajan jälkeen.

kohta kaksi:
Imovane tai tenox yhdeksältä, jonka jälkeen kuuntelen kasettikirjaa uneen asti.

Kolmas ohjelma olisi sitten keksiä jotain tekemistä virastoajalle, ehkä pitäisi mennä kirjastoon lukemaan kahdeksasta kolmeen.

Ongelmia on se, etten jaksa aloittaa. Itsekuri ei tunnu riittävän urheiluohjelmaan ja sää rajoittaa. Kesällä urheiluohjelma on muutamana kesänä sujunut hyvin tunnin työmatkapyöräilyllä. Pyöräily on helppo ja miellyttävä urheilutapa. sitä ei ole tarvinnut ajatella. Jos vaikka polkisi kuntopyörällä niin koko ajan miettisi, että kauanko on polkenut ja joko voi lopettaa. Työmatkalla on suuri motivaatio jatkaa pyöräilyä kotiin asti.

Ongelmana on myös imovanen ja tenoxin saatavuus, niiden maksarasitus, ja riippuvuuden aiheuttaminen. En pysty hyvällä omalla tunnolla syömään joka ilta nukahtamislääkettä. Ideana lienee että niillä saisi unirytmin kuntoon.

Ohjelman aloittamista ja suorittamista haittaa myös aikaisemmat kokemukset hyväoloisuuden huonosta kestämisestä. että luultavasti jo viikon tai päivän jälkeen mutta korkeintaan kahden kuukauden jälkeen tulee retkahdus joka helposti venyy kahden vuodenkin mittaiseksi.
Toinen on, ettei urheilu ja nukkuminen edes kirjasto-opiskelulla selvittäisi sitä syvintä ongelmaa eli opiskelujen menemistä päin vittua. pakokauhu opinto-oikeuden menetyksestä varmaan lisäisi vaaraa retkahtaa. Eikä se ratkaisisi finanssiongelmaa. ja pakokauhu rahojen loppumisesta myös lisäisi retkahduksen vaaraa.

Olen myös joka retkahduksen jälkeen tullut huonokuntoisemmaksi ja mukavuuden haluisemmaksi, että urheilu on epämiellyttävää kun on niin huonossa kunnossa, ettei jaksa kuin muutaman metrin hölkätä ja pyöräillessä heti loppuu henki. urheiluvaatteita on inhottava pitää kun on vara-ravintoa kertynyt sillä tavalla että tuppaa hyllymään. ja jotenkin se on inhottava kuva itsestä pullukkanan punaisena läähättämässä.

haasteet ja ongelmat ei tarkoita, etteikö kannattaisi yrittää. Kyllä tänään soudin puolisen tuntia soutulaitteellani, joka on yksi käyttämättäjääneistä häpeällisistä impulssiostoksista. Siitä voisi joku kerta enemmän pohtia. Se ei kuitenkaan sillä tavalla piristänyt, etteikö olisi halu antaa periksi ja jäädä koko päiväksi heilumaan tänne nettiin.

Nyt on suunnitelmana, että kunhan pyykit kuivuu niin vien pyörän korjaamoon.

P.S. pyörän vieminen korjaamoon jäi, kun kuivaaminen onkin vienyt paljon pidempään kuin kuvittelin. Kai on nyt vain suurempi määrä tai sitten rumpu on jotenkin rikki. Katsoin vielä varauslistalta päivän väärin. Onneksi olikin vapaata myös tänään.

uusi video jännittävässä pipetoinnista

Katsoin Lingon kautta löytämästä linkista kuinka kokaiinia valmistetaan (http://www.visakopu.net/linko/) se oli tylsä video. Kaatelivat vain happoja, emäksiä ja bensiiniä vuoronperään ja filtteröivät. Ihan kuin kemian tunnilla paitsi, että ei ollut laboratoriota vaan sankoja, ämpäreitä, kastelukannuja ja filttereinä rättejä. Se oli tylsää, koska minkään vaiheen tarkoitusta ja siinä tapahtuvia prosesseja ei selitetty, jolloin se oli vain mittaamista, pipetointia ja suodatusta. Ehkä tämän takia aspiriin valmistuskin oli niin tylsää, ei keskittynyt siihen mitä prosessissa tapahtui vaan siihen, että mittaa varmasti oikein kaikki ainekset. Sitä paitsi aspiriinin ja kokaiini valmistus vaatii niin paljon laitteita ja raaka-aineita, että ei ole mitään käytännön sovellusta. vaikka olisihan leikki labrakin ihan hauska harrastus. No ei koska ei koskaan voisi mitata, että onko joku prosessi onnistunut.

Tekeeköhän ne kokaiinia lääkekäyttöön ollenkaan? mistä ne ostaa kasvit? Erikoista on, että laittomissa huumeissa on niin paljon kasveista saatavia. Tietysti köyhissä maissa on helpompi kasvattaa, kuin perustaa labraa.

Haluaisin kyllä isona työskennellä lääketeollisuudessa.

C.S.I. ja pipetoinnin jännittävä maailma

Tänään katsoin C.S.I:n. Sen henkilöhahmot on yleensä sen verran kurjia, että toivon, että roisto ei jäisi kiinni. Aina kuitenkin jää. Ja ainoa tutkinnan linja mitä seurataan on tekninen. Mutta ei ollenkaan niin höpsö kuin nämä ohjelmat, joissa rikokset ratkaistaan matematiikan tai superkuulon avulla.

C.S.I:n suurin saavutus on, että se pystyy tekemään pipetoinnista jännittävän näköistä, kun kuvakulmat vekslailee ja musat soi. Pipetointi on maailman tylsimpiä asioita, mutta silti melkein joka jaksossa on dramaattinen lähikuva mikropipettiin. Olisi muuten tosi ärsyttävää olla sen värisissä labroissa kuin niillä C.S.I:ssa.

C.S.I.han voi kannustaa jotain nuorisoa opiskelemaan tieteitä, kun pipetointikin on näin jännää ja rikollisia saadaan kiinni. Tekeekö sarja sitten luonnontieteille palveluksen? No ei koska niiden tyyppien lähestymistapa on niin kovin epätieteellinen. Niiden tekemät johtopäätökset on esimerkkejä ajatusvirheistä. Tieteessä ei ole oleellista pipetointi vaan ajattelutapa ja kriittisyys.

Sama ongelma on vähän näissä tiedeohjelmissa kuten MythBustersissa. Ei siinäkään kovin tieteellinen lähtökohta ole, vaikka kyllähän ne sentään miettii niitä olosuhteiden vakioimista. Ja kaikki jututkin tuntuu liittyvän perusmekaniikkaan. Kyllä oikeat tutkimukset on jännempiä kuin nämä Mythbustersit. Milloinkahan joku tekee vastakohtaisen ohjelman, eli ilmiselvyyksien todistaminen. Esiteltäisiin joka viikolla yksi tutkimus, joka on tieteellisesti todistanut jonkun arkikokemuksella itsestään selvän asian.

P.S. Deadwoodissa mainittiin tänään Suomi, kun Calamity Jane kertoi vitsin suomalaisesta homosta. Rupesin miettimään, että olisiko uskottavaa, että joku calamity jane 1870-luvulla tietäisi kansallistunnettaan vasta herätelleen venäjän suuriruhtinaskunnan osan. Kyllähän suomesta on näköjään 1860-1899 lähtenyt 81 000 tyyppiä P-Amerikkaan.(http://www.genealogia.fi/emi/index.htm) Mutta kai ne sen ohjelman tekijät sen paremmin tietää. Kyllä se herättää minussa sen typerän tunteen, että kun Suomi on maailmalla. Semmostahan se on kun asuu periferia-maassa ja sen sisälläkin vielä periferiassa.

kävijälaskurin suhteen epäonnistuin (P.S. ehkä sittenkin)

Yritin laittaa tänne kävijälaskuria. En onnistunut. Jokujoku blogin kautta löysin hyvän laskurin. Apollofind webcounter. En kyllä osannut laittaa sitä, vaikka kehuivat yksinkertaisesti.


Kuvittelin, että se onnistuu copyamalla html jonka apollofind antaa ja sitten pasteamalla se edit HTML kohtaan tuonne layouttiin. Näinhän se ei toiminut. harmi. mukava olisi oikeasti tietää että mitä se joku HTML on. olisi hyvä jos olisi joku erikoistaito. vaikka neulominen tai mopon korjaus.

En ole taas poistunut asunnoltani päivän aikana, vaikka oli suuret suunnitelmat. Päivittänyt vaan blogia 25 kertaa vuorokaudessa kaikella yhdentekevällä ja hääräämällä ympäriinsä. en edes pessyt kasvoja kunnolla aamulla.

Vielä ei ole myöhäistä lähteä ulos, mutta pyöräkorjaamolle en välttämättä ehdi pyörää taluttaa. se pitäisi tehdä. toinen ikuisuusprojekti on korjata keittiönlampun kosketushäiriö, että saisin lisää valoa elämääni. tänään on kuitenkin jo niin pimeä, ettei ehdi.

Lisävaloa kyllä kaipaisin. Kirjoituspöydälle hyvät spotit niitä harvoja kertoja varten kun messengerillä pelaa. Nyt ilta-aikaan jää niin pimeäksi.

Pitäisi myös vastailla nettideittipalvelusta löytämilleni tuntemattomille. niitä on kaksi. toinen ehdottaa tapaamista, mitä minä jännitän, koska pelkään, että ulkonäköni estää tuttavuuden. vaikka mitään sellaista parisuhdehakuisuutta ei ole esitetty niin pelkään semmoisen oletuksen olevan. sitä paitsi onhan sillä merkitystä miltä tuntematon ihminen näyttää. toisaalta pitäisi myös enemmän valehdella arjestani, kun ei voi kertoa, että tänään en tehnyt muuta kuin nukkunut ja häärännyt ja asiat on muutenkin aika sekaisin. myös julkisilla paikoilla kuten ravintoloissa oleminen pelottaa, että jos kohtaan tuttuja ja kysyvät että missä olen ollut. Onneksi en ole saanut kovin montaa tuttua aikaiseksi.

P.S.
nyt sainkin jotain aikaiseki kun laitoin tuonne add page elementsista. en voi olla varma että menikö silti persauksilleen, mutta ongelmanratkaisukyvystäni olen iloinen. häpeissäni palikkuudesta tietokoneiden kanssa ja laiskuudesta lukea FAQ:eja

hytkytin

Sain oivallisen joululahjaidean: teen kehdon hytkyttäjän. Se nukuttaa vauvan sitteriin samalla, kun äiti voi leipoa. Ei tarvitse puolta tuntia hytkyttää kädellään, että vauva rauhoittuisi.

Sen rakentaminen olisi yksinkertaista. En ole ikinä rakentanut mitään liikkuvaa asiaa. En ole insinööri, mutta kehittelin oman suunnitelmani. Hytkytys olisi yksikertainen. sähkömoottori pyörittäisi pyörää. Pyörän ulkolaidalla olisi tappi, johon niveltyisi keppi. Kepin toinen pää on kiinnittyneenä kehtoon ja siinä se on. nivel muuttaa pyörivän liikkeen ylösalaiseksi hytkynnäksi. sopivalla clampilla voisi kiinnittää kepin sitten sitterin reunapalkkiin. Oleellista olisi, että kepin pituutta voisi säädellä, jotta moottorin voisi clampata eri kohtiin ja siten muuttaa hytkynnän amplitudia. Ja myös taajuuden säätö moottoriin olisi oleellinen.

Ongelmana on se, etten tiedä mistä sellaisia meccano-osia löytäisin joilla tämä onnistuisi. mistä riittävän voimakkaan sähkömoottorin. Jos löytäisin niin leikkisin niillä hetken.
Toimivaa vekotinta en saisi aikaan, koska ongelmia tulisi vakaudessa ja siinä miten saisi moottorisysteemin toimivasti clampattua kehdon alalaitaan. siis kokonaisuus jäisi kesken. Mutta tämä oli mukava ajatus, joka on viihdyttänyt minua muutaman tunnin. Olen myös tyytäväinen, että keksin edes teoriassa toimivan yksinkertaisen ratkaisun. en ole ongelmanratkaisija. Se lohduttaa, että on yksinkertaisia ongelmia joihin voisin oikeasti keksiäkin ratakisun. Kompastun kuitenkin käytännön ongelmista ensimmäiseen: rakennusvälineet puuttuvat.
Kompastumisen syy on peruslaiskuus. Olen kyllästynyt jo ajatukseen. En jaksa ryhtyä kyselemään ja selvittelemään.

Sitäpaitsi olisi akuutimpia oman elämän ongelmia selvitettävänä. Kuten, että tämänkin päivän olen nukkunut puoleksi pois ja toisen puoliskon päämäärättömästi surffaillut netissä luvaten, että no puolen tunnin päästä nousen ja vien pyörän korjaamoon.
Vaikka pitäisi keksiä se ratkaisu, millä pääsen takaisin opintoihin käsiksi ja mistä saan tulonlähteen.

Oleellisemmin tässä on kyse taantumasta. Minä kaipaan leluja. En suostu täyttämään velvollisuuksiani.

Toisaalta suutarin täytyy pysyä lestissään. Hytkyttimen valmistus ei ole minun ammattitaitoani. Tämä on ainoastan bisnesidea. Nyt täytyisi löytää valmistaja ja sitten markkinoida. Tietenkään valmistajan, rahoituksen ja markkinoiden löytäminen ei ole ykkösosaamistani, joten joku tekisi nämäkin paremmin. Ykkösosaamiseni on tällä hetkellä uuden tiedon omaksuminen, ja sitä kautta täytyy löytää kaupallisesti hyödynnettävissä oleva ykkösosaaminen.

Olisi kiinnostavaa haastatella jotain yrittäjää, että mitenkä ne tekee sen. Rupeavat yrittämään. Miten rahoitus käytännössä hankitaan, mistä löytyy markkinat tai miksi uskovat, että markkinoita voisi löytyä.

Paavi, kondomit ja hiv

Luin jostain otsikosta (epäilen välillä, että se oli unessa) että paavi harkitsee kondomin käytön hyväksymistä taistelussa AIDS:ia vastaan. Käsittääkseni paavia on myös kritisoitu, ja syytetty AIDS:in leviämisestä, kun kondomia ei sallita.

Käsittääkseni katolinen kirkko kondomin lisäksi suhtautuu aika kielteisesti myös esi- ja interaviolliseen seksiin. Yhteen seksipartneriin tyytyminen on jopa tehokkaampi keino estää hi-viruksen leviämistä kuin kondomi. Jos joku ei sitten noudata katolisen kirkon toivetta pidättäytyä syntisestä seksistä, niin miksi tämä noudattaisi katolisen kirkon toivetta pidättäytyä ehkäisystä.

Neuvoni siis on: seuraavan kerran kun joku tuttu tai tuntematon ihminen, joka ei ole aviopuolisosi, vaatii suojaamatonta seksiä kunnioittaakseen paavin tunteita, ei kannata suostua.

Julkkisehdokkaiden ilmaiset kampanjat

Huipun brittikomedian (vaikka kuvaustekniikka on selittämätön ja kovasti heiluva käsivara, vaikkei ole olevinaan dokumentti, ehkä vaan office-meininki myy. menee silti vähän huti) jälkeen ylellä pyöri Radio Suomen mainosspotti, joka oli arkistopätkä Julma-Juhasta voittamassa juoksukilpailua. Miksi hitossa?
Kuka sen sinne on tunkenut? Miksi ylen pitää mainostaa keskustan julkkisehdokasta luparahoituksella? Mitenkä nämä kähminnät oikein toimii?

Kolmosellako pyöri se laihdutusohjelma, jonka Kokoomuksen Hanna Partanen luokattomasti juonti. Sekin haiskahti aika pahasti aikaiselta eduskuntavaalikampanjan pohjustamiselta. Kansanedustajaehdokkaat tuntuvat miehittävän tehokkaasti kaikkia televisio-ohjelmia joihin millään tekosyyllä voi vieraita ottaa. Subtv:n laulun tekemisestä kertovassa zarkus poussa-ohjelmassa tulemme spottien perusteella näkemään ehdokas Uusipaavalniemen ja ehdokas Hanna Partasen (taas).

Kyllä tuo ylen Julma-Juha-mainos enemmän ärsytti, varsinkin kun YLE samoissa spottipaikoissa mainostaa mainoksettomuutensa ohella riippumattomuuttaan. Ei kauheasti huvittaisi kyllä eurovision laulukilpailuja rahoittaa. Millonkahan se Jaana Pelkonen lähtee politiikkaan, se on ihan sen oloinen emäntä.

addicted to tv

Weapon of Choicen yhdessä biisissä Lonnie Marshall laulaa
"i was addicted to tv
i couldn't even think or see
my vision was blurred
but i was happy just being me"

Tämä vaan yksi lisäosoitus siitä, ettei lauluissa tarvitse olla kummoista lyriikkaa, kunhan vain mitä tahansa elämäntilanteeseen sopivaa toteamusta hyvään melodiaan laulettuna. Kunpa olisi joku hyvä laulu, jossa kertosäe kertoisi tiskaamisesta.

liian desing-prototyyppi

Minun rakastettavuuttani kuvaa se, että otan asiakseni huomauttaa, ettei elokuvan prototyyppiaikakone ole uskottava, koska se liian designattu.

Kävin siskon luona. Tai ongelmanani on, etten oikein osaa käydä kylässä vaan minulla on taipumus jäädä asumaan. Vein siskolle stereoni, koska kuuntelen tietokoneen kaiuttimista itse ja sen cd-soitin ei lue joululaululevyjä. En siis ole itsekäs, tai olenko. Mutta ainakin olen valmis uhrauksiin saadakseni hyväksyntää. Vaikka ei se ollut uhraus, koska en käyttänyt niitä stereoita

Gladracks and Handbags

Olen vasta tässä kuussa tutustunut Manfred Manniin lainaamani Manfred Mannin kokoelmalevyn The Evolution of Manfred Mann kautta.
Korvaan pisti iloinen yllätys: Officen tunnusbiisi, vaikkakin eri versio. (alkuperäinen on tämä) sen nimi on Gladracks and Handbags. Kun joku Hesarissa on jo kirjoittanut siitä enemmän niin minä en:

http://nyt.hs.fi/tulosta/1101981656872

Muuten ei ole Manfred Mannin evoluutio mitenkään hyvään suuntaan mennyt, kun levyä eteenpäin kuuntelee. Vaikka en nyt niin keskittyneesti ole kuunnellut, pääasiassa mp3-soittimestani kuulokkeilla ja käyttäen oikeiden musiikin rakastajien halveksimaan suffle toimintoa.

Mutta hyvän on tosiaan kuunnella vanhoja yhtyeitä. On niin paljon yhtyeitä joiden nimen on kuullut monta kertaa ja joitain yksittäisi kappaleita, mutta ei vain viitsi ikinä itse ryhtyä. Sitten kun lainaa kirjastosta niin huomaa, että "ai tämäkin huippubiisi on näitten."
Näin kävi minulle Kinksin kanssa. Aikaisemmin olin pitänyt sitä yhdentekevänä vanhentuneena rokkiränkytyksenä, mutta kun lainasin levyn niin rakastuin täysin. ja nyt kinks menee beatlesien ohi. Ei Beatles minulle mikään erikoinen juttu ole ollut ja ehkä siihen on väsynyt, kun sitä on kuullut niin paljon. Oisko se ollut nimeltään the village green preservation society se levy joka voitti minut puolelleen.

radioio:n kautta kuunnellessa on ongelma valita kanavaa. Minkä genren musiikista tykkään? Rock on hyvä määre vaikka sisältää niin paljon pahaa höttöä. Mutta jättää niin paljon mielimusiikistani pois. Tonaalista musiikkiahan sen pitää olla. Ja sitten on niitä piirteitä, joita en osaa nimetä. Melodian ja rytmin piirteitä ne on mitä arvostan. Harmoniaa en osaa kuunnella ja klassisessa musiikissa käytetty elementti volyymin vaihtelu on vain ärsyttävää.

Odotan, että tietotekniikka kehittyy. olen lukenut niistä ohjelmistoista joille pitää soittaa mielimusiikkejaan, sitten kone analysoi musiikin piirteitä ja löytää sieltä sieltä sen mieltymyksen salaisuuden. sitten kone voi säveltä sellaista musiikkia kuin tykkäät. minulle riittäisi jos se suosittelisi.

Tietenkin pop-musiikin kanssa kone olisi huono ennustaja kun ihmisten mieltymyksiä varmaan paljon määrää kaikki imagot ja laulajan äänen luomat mielleyhtymät. Mutta silti uskon, että sitä kautta ihmiset löytäisivät mieleisempää musiikkia. Monet vaan kuuntelee radiota, eivät jaksa etsiä mieleisintään. Kyllä se aika usein pätee, että kun kuulee hyvän biisin niin saman tekijän albumilta saattaa löytyä toinenkin hyvä biisi. Ei tietenkään aina. Ja vielä enemmän on niitä artisteja jotka tuottavat yhden hyvän levyn ja muut on höttöä. esim red hot chili peppers oli hyvä one hot minutella. Muilla levyillä vain kelvollinen tai ei sitäkään.

muodonhakua

Leikin äskettäin bloginmuodoilla, mutta jäikö jälkiä? Olen yhtä päättämätön kuin valheellisen nimeni kanssa. Nyt Pekka Eskimo tuntuu kyllä hyvältä.

Blogin nimen saatan vielä muuttaa. Huomioni kiinnitti sen niminen blogi kuin kalamuki, tai vastaava. jaa. toisaalta yhdyssanat varsinkin sellaiset jotka ei tarkoita mitään on kurjia. En kyllä tarkistanut, että minkälainen blogi kalamuki on.

Toisaalta nykyinen jonkinlaista jotakin on kehno kanssa. Ja blogilistalla nimeä ei taida pystyä muuttamaan.

selvä!

linkki ja väite

Löysin tänään ville rannan sarjakuvablogin, mielenkiintoinen.
http://www.villeranta.com/kuvat/blogi/

Kinks on parempi kuin Beatles.

Paycheckin kirvoittamia ajatuksia

Katsoin illalla telkkarista John Woon ohjaaman Paycheckin. Se oli ihan mukaansa tempaava elokuva. Ben Affleckin ärsyttävyydenkin ajoittain unohti. Välillä tulin myös tietoiseksi liiallisen pyörivästä kamerasta. Kaikissa lähikuvissa henkilöistä kamera kierti ympäri jännitysmusiikin soidessa. Rasittavaa.
Oikeastaan nykyään monesti haluaisi nähdä sellaista vanhanaikaista elokuvaa, ettei olisi niin paljon kikkailua ja käsivaraa vaan hyvin sommiteltuja kohtauksia ja jämäköitä kameroita, niin että tarinankertomiselle jää tilaa.
Ehkä ne kamerankierto efektitkin sitten elokuvateatterissa säväyttäisi. Niinkuin myös toimintakohtaukset. Suurin osa takaa-ajoista on kyllä tylsiä. Varsinkin kauhuelokuvissa. Semmoisissa Slashereissa, joissa melkein koko elokuva käytetään katsojan kiusaamiseen, kamera kulkee, jättää paikkoja piiloon, milloin taas jousisoittimet ja kimeä torvi jyrähtävät korvaan täydellä volyymilla ja joku pelottava hyökkää, kameraa pitää liikutella nopeaan ja kuvakulmaa vaihtaa.

Paycheckia koitin tiedostaa, ja ainakin alusta löysin jännäriefektin, ettei kuvakulma annakaan katseelle tilaa niinkuin olen telkkarissa kuullut kerrottavan, että pitäisi antaa. Vaan katse kohdistuu ruudusta häiritsevästi ulos ja jättää vapaan tilan pelottavasti avoimeksi. sitten vaan jännärimusaa.
Paychehkissakin kuten kaikissa scifijutuissa on uusi teknologia jostain syystä aina äärimmäisen designatun näköistä. Siis, että prototyypit on aina desingluomuksia täynnä kaikenlaisia kaaria ja aerodynamiikkaa. Se oli batman returnsille kunniaksi kun batmobiili oli ruma kuin prototyyppi.

Katsoin ehkä 30sekuntia Peep showta sillä silmällä tänään. Tai siis aikaa meni enemmän mutta sarjasta kului vain lyhyt pätkä, kun keskityin, että mitenkä se homma esitellään ja minkälaisia vitsejä ne tekee ja miten. Orjallinen sitoutuminen siihen, että kuvakulma on aina jonkun henkilön, että katsoja katsoo jonkun silmillä, kuulostaa rasittavalta ja hankalalta, mutta toimii kyllä hyvin. Kai ne voisivat siitä joustaakin, mutta jos kerran joustaa niin sitten pitäisi koko ajan miettiä parhaita kuvakulmia plus muuta sommittelua. (Vaikka eiköhän nekin kuvakulmat ole paremmin sommiteltuja kuin haluan oivaltaa.) Tarinat kuitenkin etenee vaivattomasti ja helposti. Tunnelma välittyy, ja se on omanlaisensa. Tämä on yksi tapa tehdä kotivideoita, siis peepshow tyyli. Vaikka tietysti itsekseenoloja ei voi toteuttaa kun peilihommatkin vaatisi jo turhan edistynyttä teknologiaa.

Olen kaksi draftia aloittanut jo Peep Shown kerronnasta ja huumoritekniikasta, että voisi matkia ja koittaa kertoa jonkun tarinan sillä tyylillä. Tai siis, että kuvitella käsikirjoitusta. Ihan, että selviäisi, että mistä koostuu ohjelma mistä tykkään. Mikä siitä tekee semmoisen. Se kiinnostaa kuin ruuanjakeluntakana olevat monimutkaiset markkinat ja jakelujärjestelmät tai julkisen liikenteen suunnittelu.

Peep Show, yle ja Office

Olen iloinen, että Yle löysi Peep Show:n ohjelmistoonsa. Se on yksi parhaista komediasarjoista. Parempi olisi ollut, jos Nelonen olisi ottanut sen ohjelmistoonsa. Yle piilottaa kaikki hyvä brittikomediat arkipäivien myöhäisiltaan, eikä ikinä mainosta niitä. Niinpä Peep Shown ensimmäisen tuotantokauden kuusi nerokasta jaksoa menivät suurimmalta osalta huomaamatta. Nelonen taas toi Officen kehnon amerikkalaiskopion ja mainosti sitä valtavalla spottimäärällä, ettei kukaan nelosta vilkaissutkaan ollut tietämättä tästä sarjauutuudesta. Se lähetettiin vielä 20:30 eli parhaaseen katseluaikaan. Varmasti siis useampi suomalainen katsoi tätä amerikkalaista kopiota, kuin Ricky Gervaisin Officea yleltä, kun se ensimmäisen kerran esitettiin.

Ylellä on spottipaikkoja vähemmän käytössään ja nekin yle käyttää ärsyttävillä televisiomaksupropaganda pätkillä. "Olemme riippuvaisia sinusta." Kun olisikin Yle riippuvainen katsojistaan, eikä pystyisi pakolla keräämään rahoja katsojilta. Joita sitten käyttää vielä radiotoiminnan ja internetin tarjonnan pyörittämiseen. Ei minulla ole radiota, eikä ylen nettisivuilla ole tarjottavanaan minulle mitään.

Ylilääkärin odottamaton soitto

En ole kovin pitkäjänteinen. Olen katunut tätä blogin aloittamista jo monta kertaa ja harkinnut kaiken deletoimista. En tiedä mitä tavoittelen ja olen kriittinen sen suhteen mitä olen kirjoittanut.

Viime yönä en saanut unta. Nukahdin vasta ehkä kahdeksalta, joka oli epäreilua, koska edellisenäkin yönä nukuin vain kolme tuntia ja minun olisi pitänyt olla väsynyt. Ja yöllä ja aamulla oli siis aivan kauhea olo. Nukuin aamusta sitten muutaman tunnin.

Jatkotarinan tynkää voin tarjota.
Kuten mainitsin pyysin viimeviikolla kirjallisesti minusta nuorispsykiatrian poliklinikalla tehtyjä lausuntoja. Tänään heräsin puhelimen soittoon. En uskaltanut vastata vaan jatkoin unia. Kun heräsin oli samasta numerosta soitettu vielä kertaalleen. Kysyin 020200:sta numerolla nimitietoa.
Se oli entinen hoitava lääkärini. Keräsin vielä muutaman tunnin rohkeutta ja soitin takaisin. Olin kirjoittanut väärän päivämäärän, eli vuodeksi tottumuksesta 2006 vaikka ajanjakso jolta paperit halusin oli vuodelta 2001. Ei siis mitään vakavampaa. Olin huolissani, koska kirjallinen pyyntöni saattoi vaikuttaa vähän vainoharhaiselta. Minulla ei ole tulostina, joten jouduin kirjoittamaan sen käsin. Koska en kirjoittele kirjeitä niin joutuin käyttämään piirustuspaperia. Minulla ei ollut myöskään kirjekuoria niin askartelin niiteillä ja maalarinteipeillä ja piirustuspaperista kirjoituskuorenkin. Kysyin myös kysymyksiä projektiivisten testien pöytäkirjoista, jotka ovat salaisia. kysyin, että kuka niitä saa katsoa, kun itsekään en saa katsoa niitä ja missä niitä säilytetään. Lisäksi tein kirjoitusvirheitä. Luulin, että entinen lääkärini soitti varmistaakseen, etten ole aivan seonnut. Ehkä se vähän sitä varmistelikin. Kysyi miten asiat oli sen jälkeen mennyt, kun olimme viimeksi tavanneet. Kerroin pintapuolisesti siten, että kuulosti hyvältä: olin saanut lukion suoritettua vaikkakin viivästyneesti ja saanut hyvän opiskelupaikan. Vaikka parhaillaan kyllä tuhoan opiskelupaikkaani.
Hän lupasi ottaa kopiot ja lähettää paperit. Hyvä juttu, ehkä huomenna tulee tai ylihuomenna.

Kävin ostamassa lakuja. (en jaksa paino-ongelmista välittää aamuyöllä kuolemaa pelätessä, silloin täytyy olla lakuja) Piti väistellä olut-hyllyjä. Harkitsin ostamista huolestuttavan vakavasti. "eihän yksi sikspäkki nyt haittaa."

Kun palasin asunnolle, tuli rapun ovella vastaan pieni tyttö. Hän avasi oven. Jäin odottamaan, että hän kulkisi ensin, mutta hän vain odotti. Olikin avannut oven minulle, ettei tarvitse avaimia kaivaa. Sanoin kumeasti kiitos. Tulin hyvälle tuulelle. Ansaitsematon satunnainen kiltteys minua kohtaan. Tunsin itseni hyväksytyksi. Lapset on kyllä mukavia. voi aikuisetkin olla. Mutta vauvat on kivoja, kun opittuaan hymyilevät sitä sosiaalista hymyään ihan vain siksi, että katsoo niitä ja juttelee. Tuntee olevansa hyväksytty. Tarttuvat sormesta rekfleksinä. Mukavaa kun edes joku pitää minua kädestä.

Ketonen ja Myllyrinne

Katsoin tänä iltana vain ohjelman puolikkaan. Tämä on kuitenkin paras suomalainen sketsiohjelma sitten Studio Julmahuvin.

Tämän iltaisessa ohjelmassa oli kaksi pitkää monologia, joissa ensin näyttelijä, sitten sijoitusneuvoja kertoi elämänsä kurjuudesta. Vaikka nämä monologit eivät välttämättä olleet hauskoja, että naurattaisi, oli niissä kuitenkin tarkkanäköisiä havaintoja. Varsinkin sijoitusneuvoja jutussa:
"Minusta syömisessä parasta on sen jälkeinen masennus."
"Poltan tupakkaa vaimolta salaa." (sanat voi olla toisin)
"En kerro vaimolle mitään mitä oikeasti ajattelen, en uskalla. Siksi teeskentelen olevani yksi lapsistani ja kutsun häntä äidiksi." (taas sanat luultavasti päin hevosta, mutta idea oli tämä.
Tämän tarkkanäköisempiä tai runollisempia oivalluksia en kaipaa, kunhan ne laulaisi melodiaan, jossa on sopiva koukku ja rytminmuutos niin niitä sopisi vaikeina hetkinä toistella tosissaankin. Ei loppujen lopuksi rakkauslauluunkaan tarvita kuin tarttuva melodia ja sanoiksi "minä rakastan sinua" niin se on tarkkanäköinen kuvaus, joka sopii juuri minuun. Jos nimittäin olen rakastunut.
Rakastumisen yksi parhaista puolista on se, että rakkauslaulujen sanat alkaa liikuttamaan. Ja rakkauslauluja on niin paljon. Sittenkin kun suhde on ohi niin voi pitkään kuunnella erolauluja kyynel silmässä.
Näin normaalioloissa on vaikeampi löytää lauluja, jotka tuntuu munaskuissa. Vaikka onhan paljon pahanolon lauluja näissä uusissa raskasrokki tai ei niin uusissakaan since nirvana meiningissä jota voi kuunnella. Mutta ei jotenkin jaksa kuunnella pahan tuulista musiikkia. surullista kyllä.

blogin kirjoittamisesta

Blogin kirjoittaminen blogin kirjoittamisesta, on ihmisessä yhtä huono ominaisuus kuin trivial pursuitissa pärjääminen, ehkä huonompikin. Mutta se on yleistä ja se viekoittelee. Se on varmasti blogistanin blogatuin aihe. Myös lukemattomia puheita pidetään puheiden kirjoittamisesta ja kirjeitä kirjoitetaan kirjeiden kirjoittamisesta. Sorrun samaan:

Minun on perusteltava kirjoittamista itselleni, ja koska kukaan muu ei ole sitä valmis kuuntelemaan niin minun on kirjoitettava siitä tänne. Ylipäätänsä tänne pitää kirjoittaa kaikki ne paljastukset joita ei uskalla omalla nimellään paljastaa. Tänne on kirjoitettava ne kaikki ikävystyttävät mietteet joilla ei kehtaa rasittaa läheisiään. Internet armahtaa välinpitämättömyydellään, ja sitä minä odotan. Koska ihmissuhteissa pelkään sitä, että ihmiset kiinnittävät huomiota minuun, ja kun kiinnittävät huomiota niin tuomitsevat. Ja olen sillä tavalla hauras, etten kestä sitä. En voi pyytää, ettei minulta kiellettäisi.

Minua kiinnostaa tietää, kuinka huono arvosteluasteikko 1-10 on, koska suomalaiset antavat 4-10 mukaisia arvosanoja, ja nekin sillä tavalla vääristyneinä, että seiskaa pidetään kohtuullisen huonona. 1-10 arvostelussa keskinkertainen saa kasin, mutta todella huono ykkösen. 2-5 on harvinaisuus. Miten ollaan päädytty niin epäloogisen arvosteluasteikkoon kuin 4-10?

P.S. nyt kun varttitunti kirjoittamisen jälkeen luin tämän tekstin, pisti silmään, että sanoin "olen sillä tavalla hauras" olen siihen tyytymätön, koska se osoittaa kuinka herkästi pyrin näkemään itseni uhrina. Uhriutuminen ja muu itsesääli asioita, joista koitan päästä eroon. Olisiko terveellistä kirjoittaa itsestään kolmannessa persoonassa, että ulkopuolisemmin voisi tarkastella toimintaansa ja kertojan äänellä pystyisi paremmin alleviivaamaan sen virheitä ja naurettavuuksia. Vai onko sellainen juuri epätervettä.

Itsensä jatkuva kyseenalaistaminen on rasittava piirre luetussa tekstissä, mutta veikeä kirjoitettaessa.

kiertoilmauksesta

Kesällä 2004 Jyväskylässä minulle selvisi, että kiertoilmauksen hienompi nimitys on eufemismi, eikä eufenismi, kuten aiemmin olin luullut. Olin käyttänyt väärää muotoa hienostellessani jo ainakin neljä vuotta kenenkään koskaan huomauttamatta.

sarjakuva ilman kuvia.

Päivän tekijänoikeusrikkomus:

"Vielä kaikki järjestyy!" Ajattelee Matti Hagelberg hyväntuulisena...

"Aivan varmasti järjestyy!" Matti hymyilee mutustellessaan reikäleivänpalaa aamiaisellaan...

Hän ei ole vielä tutustunut termodynamiikan toiseen pääsääntöön...

-Matti Hagelbergin sarjakuva-albumista "Holmenkollen". Toimii varmasti paremmin sarjakuvana. Kannattaa siis tutustua Hagelbergiin. Holmenkollen on paras albuminsa.

Lisäksi suosittelen seuraavaa nettiradiokanavaa:

http://www.radioio.com/

Helppo käyttää ja 2h:n soundpasseja saa otettua vaikka peräkkäin, ettei tarvitse edes mainoksia kuunnella. Voi valita mieleisensä musiikkityylin.

Vaikea aamu ja yksi blogi

Nukuin vain muutaman tunnin. Koitan nyt herätä, että päivärytmi alkaisi normalisoitua. Nyt on niin kehno olo, että luulen siskon luona käymisen jäävän väliin tältä päivältä. Mutta kehno olokin varmaan menee hiljalleen ohi. Herääminen, kuten lähes kaikki asiat, ei loppujen lopuksi ole niin kamalaa ja vaikeaa, kuin sitä aloittaessa tai sen aloittamista miettiessä kuvittelee.

Mutta haluttomuus luopua hetkestä on minulle ominaista. Herääminen ja nukkumaanmeno ovat tilasta toiseen siirtyminä hirveän vaivalloisia ja molemmat ajatuksina vastenmielisenä. Iltaisin siis ahdistun nukkumaan menosta ja sitä seuraavasta heräämisestä. Ahdistun on ehkä voimakas sana, mutta ei aina. Mutta kaikkinensa kohtuuttomana ihmisenä en osaa aloittaa mitään, enkä osaa lopettaa sitä minkä olen aloitttanut. Jään vierailuille liian pitkäksi aikaa. Kun syön, syön liikaa. Kun juon juon liikaa. Kun käyn lenkillä käyn niin pitkillä tai niin usein, että jalat menevät rikki muutamassa päivässä. Tällaisia perusasioita, jotka lapset hallitsee, vaikka vanhemmat joutuvat hieman opastamaan. Oikeastaan olen iso lapsi. Ongelmat johtuu siitä, etten pysty itsenäisesti pitämään kiinni nukkumaanmenoajoistani ja karkkipäivistäni. Toisaalta lapsenakaan en ole ollut hyvä ottamaan opastusta näissä asioissa.

Luin tuossa äsken blogilistalta sattumalta löytämääni Anne A:n "Blogin nimi hakee muotoaan"-blogia.(http://anne-a.vuodatus.net/) Nimi on hyvä. Myös blogi oli hyvä, ja jotenkin ajattelen, että elokuva, tv-ohjelma ja kirja-arvostelujen kirjoittaminen on jotenkin mielekästä. Mielekkäämpää kuin esimerkiksi tällainen yleinen valittaminen. Kirja-arvosteluja voisi tietysti laittaa bookcrossing-sivustolle, muttta oma blogi on mielekäs elokuva-arvosteluille. Esim. Anne A:n blogista löytää elokuvasuosituksia, jos mieltää hänen elokuvamakunsa samanlaiseksi kuin omansa. Ainakin sillä oli hienostuneempi elokuvamaku kuin minulla.

Joulukinkku

Kirjoitan vielä tämän kun tuli mieleen:

Sain viime viikolla päähänpiston: ostin joulukinkun. Jouduin ostamaan myös paistomittarin, koska en omistanut aiemmin. Sulatin sitä kaksi päivää ja sitten lykkäsin uuniin. Sen paistaminen oli kiehtovaa. Se oli jotenkin järjetöntä, ei kukaan tee itselleen arkena huvikseen joulukinkkua. Minä kyllä pidän joulukinkusta. Minua kiihotti myös kinkun järjetön koko yhden hengen talouteen.

Toisaalta oli jännittävää valmistaa joulukinkku, koska se on niin vahvasti jouluun ja äitiini liittyvä rituaali, että tuntui mahdottomalta, että itse pystyisin ostamaan ja valmistamaan sen. Kaupassa häpeilin kuin pornolehteä ostaessa. Pelkäsin myös naapureiden haistavan rapussa kinkun tuoksun, vaikka kyllä ne muutenkin oivaltavat, ettei kaikki ole kunnossa kun verhot on kiinni yötäpäivää ja valot öisin päällä. Kassit kilisee rapussa, jos en ole ostanut poikkeuksellisesti kalliita tölkkejä.
Mutta tein sen, se kinkku valmistui. vaikka ei mitenkään erityisen onnistuneesti. Kuorrutukseni oli hirveä ja kastike kamala. Kauhea homma pakastaa sitä kinkkua, mutta saanpahan syödä sitä ja pitkään. Jouluna ei tee enää mieli kinkkua.

Tämä ehkä kuvaa nykyistä tilaani. Lapsena osasin syödä joulukalenteria, nykyään en muista syödä, ja kun lopulta muistan syödä yhden, en osaa hillitä itseäni ja syön kaikki.

Yleisemminkin minulla on taipumusta kinkun tapaisiin impulssiostoksiin, koska ajattelen, ettei millään ole väliä. Kun olin vielä rahoissani ostin aivan turhan stereomikrofonin ja ulkoisen digikortin ja antennin tietokonetta varten, mutta en ole jaksanut opetella niitä käyttämään. Tämän impulssiostoskelunkin takia olen huolissani säästöjen liian nopeasta hupenemisesta.

Olen hillitön ja elän rajattomuuden harhoissa. Todellisuus ja arki ovat niin raskaita, että yritän kehitellä diagnosoitavia mielenterveyshäiriöitä, että minut vapautettaisiin vastuusta.

nukkumaanmenosta

Aloitin tämän blogin tänään. Ja nyt jo kaduttaa. On tavattoman masentavaa kirjoittaa siitä kuinka masentunut on ja kuinka huonosti asiat kaikkinensa ovat. Eivät ne ole niin huonosti, tai jos ovat niiden ei tarvitse olla niin huonosti.

Akuutein ongelma on tällä hetkellä nukkumaanmeno. Minulla on sänky, mutta en ole nukkunut siinä pitkään aikaan. Nukun sohvalla telkkari päällä. Joskus valotkin. Jatkuvasti pitää pitää ajatukset kurissa ja kiireisinä, ettei ne ajaudu ahdistaviin asioihin. Ahdistavia asioita ovat: tulevaisuus, menneisyys, nykyisyys. Erityisesti ahdistun, jos joudun miettimään perheenjäsenieni ongelmia. Tänään koitan saada unta Nelosen myöhäiselokuvan aikana.

Tavoitteena on silti herätä yhdeksältä. Myös tämän päivän ensimmäinen virhe oli nukkua liian pitkään, se passivoi.

alku

Olen pidemmän aikaa kipuillut nimimerkkien ja blogin nimien kanssa. Aina olen päätynyt lopputulokseen, jonka olen nopeasti havainnut epätyydyttäväksi. En halua viestittää nimelläni oikeastaan mitään. Pekka Eskimo on sikäli hyvä, että se on erisnimen kuuloinen, ettei siitä löydy erityisempiä merkityiksiä. Pekka on myös monessa ikäryhmässä suosittu nimi, ettei anna mielikuvaa tietynikäisestä kirjoittajasta. Eskimo taas sukunimenä on sellainen, että ihmiset tietävät ettei oikea nimeni ole Pekka Eskimo. En halua esiintyä nimimerkillä jota luullaan oikeaksi nimeksi. Haluan siis, että Pekka Eskimo on selkeästi nimimerkki, eikä salanimi. Vaikka toisennimiseen blogiin olen toisella nimellä jo vähän kirjoitellut niin ajattelin, että parempi alkuvaiheessa vaihtaa epätyydyttävä nimi, ettei mene hukkaan jos alkaakin kerätä jotain tunnettuutta. Mikä olisikin mukavaa. Pakkohan se on myöntää, että ehkä jos minulla olisi enemmän tyydyttäviä sosiaalisia kontakteja en tänne kirjoittelisi.