tiistai 5. joulukuuta 2006

kassakäyttäytyminen

Kooman , tämänpäiväinen tilitys kauppajonossa kohtaamastaan vastoinkäymisestä saa minutkin pohtimaan kauppajonokäyttäytymistäni.

Olen äärimmäisen helposti lannistuva ihminen. Kun jonottaessani pitkän jonon keskivaiheilla (jonne olen päässyt jo pitkään jonottamalla) avataan uusi kassa ja takanani jonottavat ihmiset ryntäävät uudelle kassalle jättäen minut nyt puolet lyhyemmän yhä pitkän jononi taaimmaiseksi, harmistun niin kovasti, että menetän itseluottamukseni ja elämänhaluni ja annan periksi huonoille taipumuksilleni, kuten juopottelulle ja syöpöttelylle.

Sen takia minä kaikin keinoin pyrin välttämään sellaisia tilanteita. Kassajonossa ei sovi unohtua ajatuksiinsa, vaan on tarkkailtava valppaasti ympäristöä. Kaupan työntekijöiden olinpaikat ja kulkusuunnat täytyy tiedostaa jatkuvasti. Uuden kassan avaamisen ennustamista vaikeuttaa se, että monesti joutotyöntekijät saattavat käydä kassojensa luona ainoastaan omiaan puuhaamassa. Saattaa pahimmassa tapauksessa erehtyä ryntäämään suljettuna pysyvälle kassalle ja menettää jonotuspaikkansa pitkässä jonossa vain saadakseen joutotyöntekijältä päänpudistuksia. Tällaisen erehtymisen välttämiseksi täytyy kassan suuntaan liikehtivään joutotyöntekijään ottaa katsekontakti. Kun sen saa luotua, täytyy tehdä äänetön kysymys eli kohottaa kysyvästi kulmakarvojaan samalla ehkä avaten suutaan äänettömään kysymykseen. Elettä on hyvä korostaa kassan suuntaan osoittavalla kysyvällä sormella. Jos työntekijä on menossa avaamaan kassaa, tämä nyökkää hiljaa, joten ehdit asemoitua jonon ensimmäiseksi ennen kuin kassa huikkaa: "tännekin kassalle voi tulla"

P.S. Rita on röyhkeästi ilman lupaa julkaissut kuvan minusta. Pyrkimykseni anonymiteettiin ovat merkityksettömiä jos nenäkkäät yksityisyyden loukkaajat eivät niitä kunnioita.

4 kommenttia:

Alamäkeen kirjoitti...

Elettä on hyvä korostaa kassan suuntaan osoittavalla kysyvällä sormella.

Heh, tämä olikin hyvä vinkki. Täytyy muistaa kokeilla.

Kauheimpia on sellaiset pikaruokaravintolat, joissa on monta kassaa vierekkäin, eikä jonoilla ole lainkaan sivurajoja. Fiksuinta näissä tapauksissa olisi tehdä yksi ainut jono, josta aina etummaisin pääsisi vapautuvalle kassalle.

Mutta ei, siellä on monta jonoa, jotka muodostavat yhdessä kauhean röykkiön. Jonon vaihtaminen on tehty niin helpoksi, että hädissään saattaa vaihtaa useampaan kertaan.

Ja jos ei vaihda sellaiseen jonoon, jossa etummainen on kykenemätön normaaliin asiakas-kassa -kanssakäymiseen, niin vaihtaa sitten sellaiseen jonoon, jonka kassa lähtee edessäolevaa asiakasta palveltuaan huitelemaan jonnekin, eikä palaa vähään aikaan. Sitten hetken ajan seisot siinä hölmönä ja näytät siltä kuin jonottaisit tyhjälle kassalle, ja taas tekee mieli vaihtaa jonoa.

Rita A kirjoitti...

Jahas, nenääni viittaaminen maksaapi nyt sen että taidan julkaista seuraavalla kerralla sekä kuvan että paljastaa tarkemman osoitteesi arktisilla leveyksillä. Kylmää sotaa? (Kjäh kjäh)

Anonyymi kirjoitti...

Tuo linkki Ritan blogiin ei toimi oikein ainakaan minun koneeltani. Oliko tarkoitus toimia?

Pekka Eskimo kirjoitti...

tarkoitus oli toimia. Nyt pitäisi toimia. En kyllä oikein oivalla miksei aikaisemmin toiminut. siis ei se minullakaan toiminut vaan laittoi takaisin omalle sivulle, vaikka näytti muistaakseni oikeaa osoitetta. noh. eipä väliä.