Pari vuotta sitten huolestuin kaljuuntumisestani. Nyt olen huolissani, etten kaljuunnukaan. Onko kiveksissä vikaa? En ole seurannut niiden kokoa, olisiko pitänyt? Liian suuret tai pienet on paha merkki.
Ehkä kaljuuntuminen on niin salakavalan hidas, että sille on itse sokea. Olen melko varma, että otsa ei ole aina noussut niin korkealle. Kunhan ei tule big-brother-ollin rivoa helikopterin laskeutumisalustaa päälaelle.
Katselin videolta cheerleading-kisoja. Miksi musiikkia pitää vaihtaa rumasti kahden sekunnin välein.
Yleisesti ottaen esityksiä vaivasi nuoruuden synnit. Ne oli pätemistä ilman näkemystä. Tähdätään teknisesti vaikeisiin, ei selvitä kunnialla. Kokonaisuus unohtuu. Haparoidaan. Kaikki on halpaa idolien kopiointia, näkemys puuttuu. Niinkuin nuorisotalon bändikisoissa, joissa kaikki bändit soittaa kappaleita joita ei osaa. Laulaja on vain lavaste.
Pitäjänlehti otsikoi: Kuusikauppa kiihtyy joulua kohti
Asiantuntijat ennustavat kuitenkin pikaista romahdusta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
"olen kalju eli mulla on saletisti pallit" suhtautuu veljeni asiaan. Toinen veli yritti pitää tukastaan kiinni loppuun asti, mutta sitten senkin piti luovuttaa.
nimimerkillä kaljuuntuvia poikalapsia tiedossa...
On se kova paikka, kun ruumis alkaa rapistua. Kiinassa kaljuuntuminen on kuulemma niin harvinaista ja häpeällistä, että kaljuuntuvat tekevät itsemurhia.
myytti, mutta kyllä Kunderan novellissakin kaljuuntuminen aiheutti itsemurha-ajatuksia.
Lähetä kommentti