Vaikea aamu ja yksi blogi

Nukuin vain muutaman tunnin. Koitan nyt herätä, että päivärytmi alkaisi normalisoitua. Nyt on niin kehno olo, että luulen siskon luona käymisen jäävän väliin tältä päivältä. Mutta kehno olokin varmaan menee hiljalleen ohi. Herääminen, kuten lähes kaikki asiat, ei loppujen lopuksi ole niin kamalaa ja vaikeaa, kuin sitä aloittaessa tai sen aloittamista miettiessä kuvittelee.

Mutta haluttomuus luopua hetkestä on minulle ominaista. Herääminen ja nukkumaanmeno ovat tilasta toiseen siirtyminä hirveän vaivalloisia ja molemmat ajatuksina vastenmielisenä. Iltaisin siis ahdistun nukkumaan menosta ja sitä seuraavasta heräämisestä. Ahdistun on ehkä voimakas sana, mutta ei aina. Mutta kaikkinensa kohtuuttomana ihmisenä en osaa aloittaa mitään, enkä osaa lopettaa sitä minkä olen aloitttanut. Jään vierailuille liian pitkäksi aikaa. Kun syön, syön liikaa. Kun juon juon liikaa. Kun käyn lenkillä käyn niin pitkillä tai niin usein, että jalat menevät rikki muutamassa päivässä. Tällaisia perusasioita, jotka lapset hallitsee, vaikka vanhemmat joutuvat hieman opastamaan. Oikeastaan olen iso lapsi. Ongelmat johtuu siitä, etten pysty itsenäisesti pitämään kiinni nukkumaanmenoajoistani ja karkkipäivistäni. Toisaalta lapsenakaan en ole ollut hyvä ottamaan opastusta näissä asioissa.

Luin tuossa äsken blogilistalta sattumalta löytämääni Anne A:n "Blogin nimi hakee muotoaan"-blogia.(http://anne-a.vuodatus.net/) Nimi on hyvä. Myös blogi oli hyvä, ja jotenkin ajattelen, että elokuva, tv-ohjelma ja kirja-arvostelujen kirjoittaminen on jotenkin mielekästä. Mielekkäämpää kuin esimerkiksi tällainen yleinen valittaminen. Kirja-arvosteluja voisi tietysti laittaa bookcrossing-sivustolle, muttta oma blogi on mielekäs elokuva-arvosteluille. Esim. Anne A:n blogista löytää elokuvasuosituksia, jos mieltää hänen elokuvamakunsa samanlaiseksi kuin omansa. Ainakin sillä oli hienostuneempi elokuvamaku kuin minulla.