keskiviikko 29. marraskuuta 2006

C.S.I. ja pipetoinnin jännittävä maailma

Tänään katsoin C.S.I:n. Sen henkilöhahmot on yleensä sen verran kurjia, että toivon, että roisto ei jäisi kiinni. Aina kuitenkin jää. Ja ainoa tutkinnan linja mitä seurataan on tekninen. Mutta ei ollenkaan niin höpsö kuin nämä ohjelmat, joissa rikokset ratkaistaan matematiikan tai superkuulon avulla.

C.S.I:n suurin saavutus on, että se pystyy tekemään pipetoinnista jännittävän näköistä, kun kuvakulmat vekslailee ja musat soi. Pipetointi on maailman tylsimpiä asioita, mutta silti melkein joka jaksossa on dramaattinen lähikuva mikropipettiin. Olisi muuten tosi ärsyttävää olla sen värisissä labroissa kuin niillä C.S.I:ssa.

C.S.I.han voi kannustaa jotain nuorisoa opiskelemaan tieteitä, kun pipetointikin on näin jännää ja rikollisia saadaan kiinni. Tekeekö sarja sitten luonnontieteille palveluksen? No ei koska niiden tyyppien lähestymistapa on niin kovin epätieteellinen. Niiden tekemät johtopäätökset on esimerkkejä ajatusvirheistä. Tieteessä ei ole oleellista pipetointi vaan ajattelutapa ja kriittisyys.

Sama ongelma on vähän näissä tiedeohjelmissa kuten MythBustersissa. Ei siinäkään kovin tieteellinen lähtökohta ole, vaikka kyllähän ne sentään miettii niitä olosuhteiden vakioimista. Ja kaikki jututkin tuntuu liittyvän perusmekaniikkaan. Kyllä oikeat tutkimukset on jännempiä kuin nämä Mythbustersit. Milloinkahan joku tekee vastakohtaisen ohjelman, eli ilmiselvyyksien todistaminen. Esiteltäisiin joka viikolla yksi tutkimus, joka on tieteellisesti todistanut jonkun arkikokemuksella itsestään selvän asian.

P.S. Deadwoodissa mainittiin tänään Suomi, kun Calamity Jane kertoi vitsin suomalaisesta homosta. Rupesin miettimään, että olisiko uskottavaa, että joku calamity jane 1870-luvulla tietäisi kansallistunnettaan vasta herätelleen venäjän suuriruhtinaskunnan osan. Kyllähän suomesta on näköjään 1860-1899 lähtenyt 81 000 tyyppiä P-Amerikkaan.(http://www.genealogia.fi/emi/index.htm) Mutta kai ne sen ohjelman tekijät sen paremmin tietää. Kyllä se herättää minussa sen typerän tunteen, että kun Suomi on maailmalla. Semmostahan se on kun asuu periferia-maassa ja sen sisälläkin vielä periferiassa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

On CSI kuitenkin sen verran realistinen, että ohjelmaa on muutamaan otteeseen kritisoitu rikollisten auttamisesta, kun joku voi muka ottaa oppia ohjelmasta miten murhataan jättämättä todisteita.
Tämä tosin oli ennen kuin sarja meni ties kuinka monennelle kaudelle ja tieteellisyys jäi viihteen jalkoihin.

Pekka Eskimo kirjoitti...

Minä olen luullut, että sen vaikutus olisi päinvastainen. Sehän viestii, että kaikki täydellisetkin rikokset pystytään ratkaisemaan supertekniikan avulla. Rikolliset pelkää, että jos en pukeudu säteilysuojavarusteisiin niin minusta jää vaikka mitä mikrokuituja ja sylkipärskeitä paikalla