Yleistyykö R-vika? En löydä asiasta yhtään tutkimusta, mutta tuntuu, että varhaisnuorison keskuudessa kurkkuärrä on niin yleinen ilmiö, ettei sen takia vaivauduta edes kiusaamaan.
Ärrä ei kuulunut konsonanttivalikoimiini seitsemään ensimmäiseen elinvuoteen. Itseasiassa kun opin puhumaan, en osannut lausua puolia kirjaimista. Pöllö oli povvo, paska oli pakka. Lopulta muut tulivat, mutta ärrä puuttui pitkään. Mutta siihen aikaan, vauraalla 80-luvulla, minut laitettiin puheterapiaan jossa tein kieliharjoituksia aina siihen asti, kunnes opin sanomaan pärinä-äänteen ensimmäisellä luokalla. Onneksi ennenkuin edistyimme aakkosissa R-kirjaimeen.
90-luvun puolivälissä syntynyt serkkupoikani sen sijaan puhuu yhä sujuvasti ilman ärrää, eikä ole puheterapiasta kuullutkaan.
Hypoteesini onkin, että 90-luvulla syntyneillä äännevirheet ovat yleisempiä, kuin 80-luvulla syntyneillä. Selittävä tekijä on laman myötä kuralle menneet kuntataloudet. Ensimmäisenä on karsittu puheterapiapalveluista.
Tai ehkä kansainvälistyvässä Suomessa on opittu hyväksymään vähemmän puhdasoppiset ärrät. Niin ja onhan Tarja Halonenkin. Maailma on muuttunut. Mutta ensimmäiset asiat, mitkä minä opin koulussa oli ettei tyttöjen kanssa saa leikkiä ja ettei "Tevve!" ole hyväksyttävä tervehdys.
P.S. Montako kieleniskua on oikeaoppisessa suomalaisessa ärrässä?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Oikeaoppisessa suomalaisessa ärrässä on mahdollisimman vähän iskuja, tietyssä äänneympäristössä täydellisimmillään vain yksi: TampeRe.
eikö R jossa on vain yksi isku ole D?
Ei kai sentään, eikö tuo hämäläis-R ole yksisorainen? D on klusiili ja r likvida? Tai sitten minä jälleen kerran puhun läpiä päähäni.
en tunne noin vaikeita sanoja, joten olet varmasti oikeassa.
Voi itku, humanisti on taas irti ja ihan villinä! Näin sitä sekoitetaan viisampien päät. =)
Lähetä kommentti