tiistai 3. huhtikuuta 2007

laululyriikkaa

Laululyriikka on petollista. Laulettuna tämä kuulosti koskettavalta ja tyylikkäältä:

"Vaikka onnen maa liukuu aina kauemmas
En silti lannistu
sen sanon
ja silti lannistun. "

Mutta kirjoitettu se näyttää melko lattealta tyhmyydeltä. Kyse lienee rytmityksestä. Se on laulusta Tilatkaa tytöt taksi Sipen levyltä "Sipe", vaikka ilmeisesti on pääasiassa Tommi Liimatan käsialaa ja Liimattahan sen laulaa. Enhän minä muuten Sipeliusta kuuntelisi.

Samassa laulussa lauletaan piristävän epäkorrektisti:

"lestat lapsilisillään farmarivolvon maksaa,
jos turvatyyny puuttuu uusi raskaus alkuun saatetaan."

Lestadiolaiset on minulle myyttinen ja hassu väestönryhmä. Tai Eikai ne ole mikään ryhmä, kun ne on evlutteja. Minä aina innostun, kun nämä pohjoispohjanmaalaiset joskus innostuu sanomaan poikkipuolisia sanoja lestoista ja pelottelemaan kirkkovaltuuston lessuenemmistöllä. On eksoottista, että Halpa Hallin mainoksissa alusvaatemallit on peittävissä yöpaidoissa ja paljastavat vaatteet esitellään irtonaisina.

Lestadiolaisten sisäänpäinkääntyminen ja eristäytyminen ei ole kivaa, koska siihen on minulla mennyt hyvä kaveri. Toisaalta jos lestadiolaiset haluaisivat lähimmäisilleen parasta, he kulkisivat ovelta ovelle käännyttämässä kuin Jehovat ja Mormonit. Mormonit ja Jehovat ovat Suomen vierotuimman uskonnolliset liikkeet.

Kävelyllä kuuntelin lisää suomalaista laululyriikkaa, ja Martti Servoa kuunnellesa tunsin kotimaan kosketuksen. Se hyväili minua. Valitettavasti sillä oli kylmät kädet ja minulla liian vähän päällä. Nännini oli paleltuva herne.

Ei kommentteja: