maanantai 30. huhtikuuta 2007

Venäjä-tuohtumusta

Jatkan tuohtumustani Venäjän reaktiosta pronssisotilas-patsaan siirtoon:

Kuinka joku voi olla repimättä pelihousujaan, kun rakas rajanaapuri vaatii(!) Viron pääministerin eroa, koska Viro on siirtänyt Neuvostoliittolaisten sotilaiden kunniaksi pystytetyn patsaan sotilashautausmaalle. Venäjä joka kieltää länsimaita puuttumasta Venäjän sisäisiin asioihin, Venäjä joka kieltää kansalaisjärjestöjen ulkomaalaisen rahoituksen, Venäjä joka kieltää ulkomaalaisilta oikeuden myydä toreilla, vaatii, että Viron demokraattisesti valitun hallituksen on erottava, koska se on pannut täytäntöön lain, joka on demokraattisesti hyväksytty. Tämä siis Venäjältä, joka ei arkaile omien neuvosomuistomerkkiensä tuhoamista, jos ne sattuvat rakennushankkeen tielle.

Kuka voi olla vetämättä hernettä nenäänsä kun objektiivisuudellaan hekumoiva BBC alkaa toistella venäläisten tiedotusvälineiden kiihotushuhua, että joku olisi venäläinen "aktivisti" kuollut poliisin huostassa.

Kuka voi olla vihaamatta Gerhard Schröderiä, joka moittii Viroa, kun hän itse rikastuu Venäläis-Saksalaisen kaasuputkiyhtiön hallituksessa, yhtiön, jonka asioita hän poliittisena johtajana häpeilemättä ajoi.

Kuka voi olla vittuuntumatta Euroopan Unioniin, jolta ei heltiä minkäänlaista virallista tukea jäsenmaalleen, jota vieraan maan parlamentin jäsen uhkailee sodalla, jolle vieraan maan parlamentin ylähuone on ehdottanut diplomaattisten suhteiden katkaisua, jota kohtaan vieraan maan ulkoministeri suosittaa osto-boikottia, jonka konsulaattia vieraan maan hallitsevan puolueen nuorisojärjestö piirittää poliisin katsellessa vierestä.

Kuka voi olla olematta huolissaan Venäjän kansasta, joista suurin osa tuohtuu, jos joku väittää, että Neuvostoliitto muka miehitti Baltian maat. Kuka voi olla olematta huolissaan venäläisistä, jotka uskovat päättäjiään ja tiedotusvälineitään ja kuvittelevat, että viro on fasistinen maa, jossa natsisminvastustajien muistomerkki tuhottiin, jotta sen tilalle pystytettäisiin Hitler-patsas.

Tässäpä muutama idea mielipidemittaajille:

kuinka suuri osa venäläisistä on sitä mieltä, että kaukasuslaisten pitäisi painua takaisin kaukasukselle?

kuinka suuri osa venäläisistä on sitä mieltä, että virolaisilla on oikeus olla sitä mieltä, että vironvenäläisten pitäisi painua takaisin venäjälle?

kuinka suuri osa suomalaisista kannattaa luovutetun Karjalan palauttamista takaisin Suomen yhteyteen?

Kuinka suuri osa venäläisistä kannattaa Baltian maiden palauttamista takaisin Venäjän yhteyteen?

Kuinka suuri osa Venäläisistä on sitä mieltä, että neuvostoliitto miehitti Baltian maat?

Kuinka Suuri osa Venäläisistä tietää, että vuonna 1939 Neuvosto-Venäjä hyökkäsi valloittaakseen Suomen?

Uskoisin, että näistä kysymyksistä saisi revittyä kohuttuja kyselytutkimuksia ja jymyotsikoita.

4 kommenttia:

Molla kirjoitti...

Entäs tämä: "Viron ulkoministeri Urmas Paet syyttää Venäjän valtiota laajasta verkkohyökkäyksestä, jonka kohteeksi Viron valtionhallinto on joutunut viime päivinä. Myös osa virolaisista tiedotusvälineistä näyttää joutuneen hyökkäyksen kohteeksi: Postimees-lehden Internet-sivut olivat jonkin aikaa nurin keskiviikkona alkuiltapäivästä. ---

Ulkoministeri Paetin mukaan Viro on selvittänyt hyökänneiden koneiden IP-osoitteet, ja ne osoittavat, että hyökkäyksen takana on Venäjän valtionhallinto. Paetin mukaan osa hyökkäyksistä on tehty Venäjän presidentin kansliasta."

Karjala takaisin kirjoitti...

Putinin mopo tuntuu täysin karanneen käsistä. Selkeimmät suomalaiset kannanotot ovat valitettavasti SKP:n ja KTP:n Venäjää tukevat, muut puolueet eivät ole reagoineet.

Pekka Eskimo kirjoitti...

hauska ajatus, että Putin henkilökohtaisesti hyökkäilisi Viron valtionhallinnon verkkosivuja vastaan.

Molla kirjoitti...

:) Niinpä. Putin näpyttelemässä näppäimistöä, hykerrellen (kun pääsee mukaan käytännön taisteluun), ja nurkassa ulkoministeri istuisi paljon vanhemman koneen ääressä sabotoimassa Postimees-lehden sivuja. Soittaisi vielä teini-ikäiselle siskonpojalleen, ja käskisi sen värväämään kaverinsa hyökkäykseen Venäjän kunnian puolesta.