Näytetään tekstit, joissa on tunniste sarjakuvat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sarjakuvat. Näytä kaikki tekstit

torstai 14. joulukuuta 2006

Arvostelu --- Christer Nuutinen: Luonnonhistoriaa

Luin tänään Christer Nuutisen sarjakuva-albumin Luonnonhistoriaa. En juurikaan saanut käsitystä, että mistä oli kyse. Eikä teoksessa ollut mitään mikä olisi saanut perehtymään tarkemmin käsityksen toivossa. Ainoa mikä tuli mieleen oli joskus jossain kulttuuriohjelmassa haastateltu nuori sarjakuvapiirtäjä. Hän piti sitä hyvänä, ettei Suomessa sarjakuvilla ole kaupallisia mahdollisuuksia, ettei niitä tehdä ostajille, kun kukaan ei kuitenkaan osta. Sen sijaan syntyy omanlaatuistaan sarjakuvaa tekijän omilla ehdoilla.

Siitä tässä albumissa juuri tuntuu olevan kyse. Sivu sivulta muka-taiteellisia vaikutelmia ja perustelematonta outoutta. Pieniä nollakuvia keskellä sivua. Samaa kuvaa sivulta toiselle. Kakkaa. Sääliksi käy niitä, jotka ovat tuon albumin ostaneet. Nuutisen kokoelmassa Runopoika numero yksi oli muistaakseni ihan hyviäkin juttuja. Ehkäpä niissä lukuisissa sarjakuvakerrontaa opettavissa opistoissa ja muissa oppilaitoiksissa voisi keskittyä taiteellisen itseisarvon korostamisen sijasta kerronnan opettamiseen. Ja ainakin sen voisi opettaa, että omat teoksensa pitäisi pystyä jotenkin perustelemaan.

perjantai 8. joulukuuta 2006

Punajäkälä

Jyrki Heikkisen sarjakuva-albumissa "Punajäkälä" on kohtaus:

Mies on kertonut naiselle sairastavansa punajäkälää, ja siitä miten se vaikuttaa. Nainen kysyy:
-Entä arki...
-Se voi jatkua hyvässä lykyssä entiseen malliin
-toivotaan ettei


Muuta hyvää Heikkisen albumissa ei sitten juuri olekaan, mutta tuo kohtaus ehkä kuvaa sen, minkä pelkään vakavassa sairaudessa olevan kamalinta. Sen, että jos sillä ei saakaan erityisasemaa ja vapautusta arjesta.

Ylä-asteella ja lukiossa sitä aina koki onnistuneensa kun kuume nousi, eikä tarvinnut mennä kouluun. Nykyään ei saa erityiskohtelua.

Heikkisen albumista vielä: en käsittänyt siitä juuri mitään. Piirrostyyli on sellainen, ettei hahmoja juuri erota toisistaan. Tarinan seuraamisen mahdottomuus johtuu varmaan osittain taiteellisista pyrkimyksistä ja tarkoituksellisesta vaikeaselkoisuudesta, mutta suurelta osin kerrontatekniikoiden kehnoudesta. Heikkinen käyttää aivan liikaa tekstittömiä ruutuja, jotka eivät kuitenkaan kerro yhtään mitään. Kuvista on vaikea poimia olennaista, ne ovat mielestäni kehnosti sommiteltuja, kiireisiä ja monesti perusteettomia. Lisäksi piirrosjälki on rumaa.

torstai 7. joulukuuta 2006

Isi on vähän väsynyt sarjakuva-albumista poimittu totuus

"Tie täydelliseen mielenrauhaan olisi se, että olisi valtavan suuri penis."
-Ville Rannan sarjakuva-albumista "isi on vähän väsynyt"

Se on kyllä juuri sellaista sarjakuvaa josta pidän. Oivaltavia arkisia havaintoja. Piirrostyyli on alkuun ehkä vähän raskasta, mutta tuon yllä lainaamani oivalluksen kaltaiset jutut saa uppoutumaan siihen. Ville Rannan sarjakuva-blogikin on huippu.

Ja muuten tuo lainaamani kohta jatkuu osuvalla pohdinnalla siitä, että millaista se olisi, jos olisi valtavan suuri penis.

tiistai 28. marraskuuta 2006

linkki ja väite

Löysin tänään ville rannan sarjakuvablogin, mielenkiintoinen.
http://www.villeranta.com/kuvat/blogi/

Kinks on parempi kuin Beatles.

sunnuntai 26. marraskuuta 2006

sarjakuva ilman kuvia.

Päivän tekijänoikeusrikkomus:

"Vielä kaikki järjestyy!" Ajattelee Matti Hagelberg hyväntuulisena...

"Aivan varmasti järjestyy!" Matti hymyilee mutustellessaan reikäleivänpalaa aamiaisellaan...

Hän ei ole vielä tutustunut termodynamiikan toiseen pääsääntöön...

-Matti Hagelbergin sarjakuva-albumista "Holmenkollen". Toimii varmasti paremmin sarjakuvana. Kannattaa siis tutustua Hagelbergiin. Holmenkollen on paras albuminsa.

Lisäksi suosittelen seuraavaa nettiradiokanavaa:

http://www.radioio.com/

Helppo käyttää ja 2h:n soundpasseja saa otettua vaikka peräkkäin, ettei tarvitse edes mainoksia kuunnella. Voi valita mieleisensä musiikkityylin.