Nettikeskustelujen ärsyttävimmät piirteet on Orwellin 1984-viittaukset, Godwinin lain mainitseminen, argumentaatiovirheiden nimeäminen latinaksi, meemi- ja MAT-teorioihin vetoaminen sekä yhdys sanojen kirjoittamisesta valittaminen.
linkitänpä nyt muutaman hyvän kirjoituksen:
mitvit: tunnepuhetta, hyvä kirjoitus Mikko Ellilä vs. Sananvapauskeskustelusta
Konstantin Sonin: Impossible symmetry, hauska piikki Venäjän historiakäsityksestä ja reaktiosta Viron tilanteeseen. via La Russophobe
Näytetään tekstit, joissa on tunniste bloggaus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 9. toukokuuta 2007
lauantai 14. huhtikuuta 2007
omakuva paintilla 5min (no ei se nyt niin tarkkaa ole)

Alcinoen blogista otin idean, joka on meemi. Minä en osaa meemipuhetta tai käyttäymissääntöjä, mutta olipa hauskaa piirrellä ja vielä itseään. Pöhöttyneisyysasteeni vaihtelee mielialan mukaan. Piirtämieni omakuvien vaihtelun perusteella voisi varmaan sanoa jotain perusteltua minäkuvani häiriöistä. Tietysti todellisen ravitsemustilani ärhäköiden vaihtelujen perusteella voisi varmaan sanoa jotain syvällistä elämänhallinnan ongelmistani.
Mukava saada vähän kuviakin tähän blogiin. Toivon todella, ettei kukaan tunnista.
tiistai 3. huhtikuuta 2007
visio menestysblogista
Melkein blogin erotiikkablogi-merkintä sai minut kehittelemään itselleni menestysblogia.
Selkeä profilointi on etu ja blogilistalla auttaa, jos blogin nimi kertoo mistä on kyse. Vastustamattomia bloginnimiä olisivat
Urologin löydökset: uudenlainen seurapiirikatsaus
Seksoblogi (tämä on varmaan jo tehty, mutta keksin itsenäisesti. ideahan on ilmiselvä.)
Analyyttinen penisblogi (piirroskuvia peniksistä, mittoja ja muotoja. Jännittäviä yksityiskohtia ja mielenkiintoista faktaa. )
Pedofiilin päiväkirja. voisi saada jopa viranomaiset kiinnostumaan.
Mielisairaalassa kuultua: hassuimmat harhat (kaikki vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvien ammattilaisten paljastelut ovat kuumaa tuubaa)
Rahtihuolitsija tilittää
Enpä tiedä. Nämä edellämainitut vaatisivat liikaa mielikuvitusta ja perehtymistä. Unelmoin silti jonkun yhdenasianblogin perustamisesta. Se olisi sellainen itsekurijuttu. Olisi mielekästä keskittyä yhteen asiaan. Se on kiinnostavampaa kuin irtojuttujen haeskelu. Tämä nykyinen blogi on vain ajatusten roskalaatikko.

maanantai 19. maaliskuuta 2007
Inspiraatio Annelta
Lohi aseenaan antoi minulle innostusta koittaa taas hetkellisesti madaltaa kynnystä ja kasvattaa julkaisutiheyttä. Tai kynnys ei ole ollut korkea viimeaikoina. On vaan joskus hiprakassa tullut pykäistyä joku teksti yksinäisyyttä lievittämään, niin on ollut surkeaa elo. Julkaisukuri kohentaa mieltä ja kirjoittaminen selventää ajatuksia ja harjoittaa sormia.
tiistai 5. joulukuuta 2006
kohtuuttomuus
Kaikesta mitä teen, teen itselleni ongelman.
Tai tarkoitan sitä, että olen taipuvainen riippuvuuksiin, tai ehkä en niinkään riippuvuuksiin vaan väärinkäyttöön. Nimittäin parhaillani väärinkäytän internettiä. Minä vietän kohtuuttomasti aikaa selaillen ja bloggaillen. Tämä on minulle luonteenomainen tapa toimia. Kun ostin impulssiostoksena playstation 2 ja siihen Grand Theft Auto San Andreas pelin pelasin peliä lähes yötä päivää kaksi viikkoa. Se vaikutti haitallisesti todellisuudentajuuni, autolla ajaessa minulle tuli halu ajaa toisia autoja päin ja kävellessä tuli halu kaapata autoja. Viime talvena löysin netistä sivuston, jossa pystyi pelaamaan carcassonne ja settlers of catan pelejä verkossa (http://games.asobrain.com/). Pelasin kaksi viikkoa yötäpäivää. Puhumattakaan sitten miten on tapanani sortua kohtuuttomuuksiin syömisen, alkoholin käytön ja liikunnan kanssa. Minkään kohtuukäyttö on minulle vaikeaa. Jos ei voi saada liikaa, on parempi olla ottamatta yhtään.
Ja nyt parhaillaan bloggailen kohtuuttoman paljon, valvon öitä kytäten tuoreita blogilistalta. Hion suunnitelmia omasta blogi-imperiumistani ja uusista ja uusista blogeista, jotka ovat kertakaikkiaan välttämättömiä maailmalle, ja jos en niitä itse kirjoita niin on vaarana, ettei kukaan muukaan. Vaarana on se, että intoni lopahtaa taas kahden viikon kuluttua, enkä siedä sen jälkeen ajatustakaan bloggailusta. Kohtuuttomuuden periaate on minulle kuitenkin niin rakas, etten oikein edes haluakaan hillitä. Ja kaikenlainen hillittömyys on minulle niin luonteenomaista, etten oikein osaisi olla ilman. Eikä minulla nyt oikein ole elämässä oikeatakaan sisältöä. Tietysti olisi aiheellista tehdän vakavia yrityksiä päästä takaisin kiinni elämänsyrjään, ihmissuhteisiin ja opiskeluun.

Tunnisteet:
bloggaus,
persoonallisuuspatologia,
päiväkirja
maanantai 4. joulukuuta 2006
firefox ei anna kuvia
Mikähän on kun en saa firefoxilla lisättyä kuvia blogiini. Ei siis tule tähän new post valikkoon noita valintoja, joista lisää kuvat tai italicsit.
torstai 30. marraskuuta 2006
ISOLLA on epäreilua, mutta toimivaa
Minä selailen blogilistan tuoreita, että löytäisin suosikkeihin tarpeeksi tavaraa, että aina löytyy uusia päivityksiä. Sekin häiritsee jos hyviä sivuja menee sivu suun.
Huomaa vaan miten epäreilu mutta toimiva keino saada huomio kiinnittymään ON KIRJOITTAA KAIKKI ISOLLA. enkä minä sitten jaksa protestoida sen epäreiluutta, jos ISOLLA kirjoitettu onkin mielenkiintoista, mutta samalla tietenkin jotain pienellä kirjoitettua mielenkiintoista jää huomaamatta.
Myös pitkät bloginnimet huomaa helpommin.
Tässä olisi taas mielenkiintoinen tutkimusaihe. Lista satunnaisia sanoja, joista osa kirjoitettu isolla. Sitten laskee, että kuinka paljon todennäköisemmin isolla kirjoitettuja sanoja klikataan. Varmaan myös ensimmäiset sanat saisivat enemmän klikkauksia.
Nimien pituuden vaikuttavuutta olisi vaikeampi tutkia, koska vakioitavaa enemmän. Pidempiin nimiin liittyy enemmän informaatiotakin, jolloin sekin, ei pelkästään ulkoasu voi houkutella enemmän klikkauksia.
Osaisipa tutkia. Pitää opiskella tilastotiedettä.
Ja itse kirjoitan blogini pienellä kokonaan koska nämä pienet kirjaimet on kauniimpia. (häiritsee kyllä tuo kahteen kertaan tekijän kertominen "itse kirjoitan", mutta jotenkin sitä "itseä" täytyy korostaa, eikä "itse kirjoittaa" ole luonteva

Kuinka arvokas on blogini.
hah. Löysin tuollaisen laskurin osakeyhtiö huovisen blogista. Se on muistutuksena itselleni. Minkä arvoista on kirjoitteluni: 0$
uusi video jännittävässä pipetoinnista
Katsoin Lingon kautta löytämästä linkista kuinka kokaiinia valmistetaan (http://www.visakopu.net/linko/) se oli tylsä video. Kaatelivat vain happoja, emäksiä ja bensiiniä vuoronperään ja filtteröivät. Ihan kuin kemian tunnilla paitsi, että ei ollut laboratoriota vaan sankoja, ämpäreitä, kastelukannuja ja filttereinä rättejä. Se oli tylsää, koska minkään vaiheen tarkoitusta ja siinä tapahtuvia prosesseja ei selitetty, jolloin se oli vain mittaamista, pipetointia ja suodatusta. Ehkä tämän takia aspiriin valmistuskin oli niin tylsää, ei keskittynyt siihen mitä prosessissa tapahtui vaan siihen, että mittaa varmasti oikein kaikki ainekset. Sitä paitsi aspiriinin ja kokaiini valmistus vaatii niin paljon laitteita ja raaka-aineita, että ei ole mitään käytännön sovellusta. vaikka olisihan leikki labrakin ihan hauska harrastus. No ei koska ei koskaan voisi mitata, että onko joku prosessi onnistunut.
Tekeeköhän ne kokaiinia lääkekäyttöön ollenkaan? mistä ne ostaa kasvit? Erikoista on, että laittomissa huumeissa on niin paljon kasveista saatavia. Tietysti köyhissä maissa on helpompi kasvattaa, kuin perustaa labraa.
Haluaisin kyllä isona työskennellä lääketeollisuudessa.

keskiviikko 29. marraskuuta 2006
kävijälaskurin suhteen epäonnistuin (P.S. ehkä sittenkin)
Yritin laittaa tänne kävijälaskuria. En onnistunut. Jokujoku blogin kautta löysin hyvän laskurin. Apollofind webcounter. En kyllä osannut laittaa sitä, vaikka kehuivat yksinkertaisesti.
Kuvittelin, että se onnistuu copyamalla html jonka apollofind antaa ja sitten pasteamalla se edit HTML kohtaan tuonne layouttiin. Näinhän se ei toiminut. harmi. mukava olisi oikeasti tietää että mitä se joku HTML on. olisi hyvä jos olisi joku erikoistaito. vaikka neulominen tai mopon korjaus.
En ole taas poistunut asunnoltani päivän aikana, vaikka oli suuret suunnitelmat. Päivittänyt vaan blogia 25 kertaa vuorokaudessa kaikella yhdentekevällä ja hääräämällä ympäriinsä. en edes pessyt kasvoja kunnolla aamulla.
Vielä ei ole myöhäistä lähteä ulos, mutta pyöräkorjaamolle en välttämättä ehdi pyörää taluttaa. se pitäisi tehdä. toinen ikuisuusprojekti on korjata keittiönlampun kosketushäiriö, että saisin lisää valoa elämääni. tänään on kuitenkin jo niin pimeä, ettei ehdi.
Lisävaloa kyllä kaipaisin. Kirjoituspöydälle hyvät spotit niitä harvoja kertoja varten kun messengerillä pelaa. Nyt ilta-aikaan jää niin pimeäksi.
Pitäisi myös vastailla nettideittipalvelusta löytämilleni tuntemattomille. niitä on kaksi. toinen ehdottaa tapaamista, mitä minä jännitän, koska pelkään, että ulkonäköni estää tuttavuuden. vaikka mitään sellaista parisuhdehakuisuutta ei ole esitetty niin pelkään semmoisen oletuksen olevan. sitä paitsi onhan sillä merkitystä miltä tuntematon ihminen näyttää. toisaalta pitäisi myös enemmän valehdella arjestani, kun ei voi kertoa, että tänään en tehnyt muuta kuin nukkunut ja häärännyt ja asiat on muutenkin aika sekaisin. myös julkisilla paikoilla kuten ravintoloissa oleminen pelottaa, että jos kohtaan tuttuja ja kysyvät että missä olen ollut. Onneksi en ole saanut kovin montaa tuttua aikaiseksi.
P.S.
nyt sainkin jotain aikaiseki kun laitoin tuonne add page elementsista. en voi olla varma että menikö silti persauksilleen, mutta ongelmanratkaisukyvystäni olen iloinen. häpeissäni palikkuudesta tietokoneiden kanssa ja laiskuudesta lukea FAQ:eja

tiistai 28. marraskuuta 2006
muodonhakua
Leikin äskettäin bloginmuodoilla, mutta jäikö jälkiä? Olen yhtä päättämätön kuin valheellisen nimeni kanssa. Nyt Pekka Eskimo tuntuu kyllä hyvältä.
Blogin nimen saatan vielä muuttaa. Huomioni kiinnitti sen niminen blogi kuin kalamuki, tai vastaava. jaa. toisaalta yhdyssanat varsinkin sellaiset jotka ei tarkoita mitään on kurjia. En kyllä tarkistanut, että minkälainen blogi kalamuki on.
Toisaalta nykyinen jonkinlaista jotakin on kehno kanssa. Ja blogilistalla nimeä ei taida pystyä muuttamaan.
selvä!

sunnuntai 26. marraskuuta 2006
blogin kirjoittamisesta
Blogin kirjoittaminen blogin kirjoittamisesta, on ihmisessä yhtä huono ominaisuus kuin trivial pursuitissa pärjääminen, ehkä huonompikin. Mutta se on yleistä ja se viekoittelee. Se on varmasti blogistanin blogatuin aihe. Myös lukemattomia puheita pidetään puheiden kirjoittamisesta ja kirjeitä kirjoitetaan kirjeiden kirjoittamisesta. Sorrun samaan:
Minun on perusteltava kirjoittamista itselleni, ja koska kukaan muu ei ole sitä valmis kuuntelemaan niin minun on kirjoitettava siitä tänne. Ylipäätänsä tänne pitää kirjoittaa kaikki ne paljastukset joita ei uskalla omalla nimellään paljastaa. Tänne on kirjoitettava ne kaikki ikävystyttävät mietteet joilla ei kehtaa rasittaa läheisiään. Internet armahtaa välinpitämättömyydellään, ja sitä minä odotan. Koska ihmissuhteissa pelkään sitä, että ihmiset kiinnittävät huomiota minuun, ja kun kiinnittävät huomiota niin tuomitsevat. Ja olen sillä tavalla hauras, etten kestä sitä. En voi pyytää, ettei minulta kiellettäisi.
Minua kiinnostaa tietää, kuinka huono arvosteluasteikko 1-10 on, koska suomalaiset antavat 4-10 mukaisia arvosanoja, ja nekin sillä tavalla vääristyneinä, että seiskaa pidetään kohtuullisen huonona. 1-10 arvostelussa keskinkertainen saa kasin, mutta todella huono ykkösen. 2-5 on harvinaisuus. Miten ollaan päädytty niin epäloogisen arvosteluasteikkoon kuin 4-10?
P.S. nyt kun varttitunti kirjoittamisen jälkeen luin tämän tekstin, pisti silmään, että sanoin "olen sillä tavalla hauras" olen siihen tyytymätön, koska se osoittaa kuinka herkästi pyrin näkemään itseni uhrina. Uhriutuminen ja muu itsesääli asioita, joista koitan päästä eroon. Olisiko terveellistä kirjoittaa itsestään kolmannessa persoonassa, että ulkopuolisemmin voisi tarkastella toimintaansa ja kertojan äänellä pystyisi paremmin alleviivaamaan sen virheitä ja naurettavuuksia. Vai onko sellainen juuri epätervettä.
Itsensä jatkuva kyseenalaistaminen on rasittava piirre luetussa tekstissä, mutta veikeä kirjoitettaessa.

pohdinta,
päiväkirja
Vaikea aamu ja yksi blogi
Nukuin vain muutaman tunnin. Koitan nyt herätä, että päivärytmi alkaisi normalisoitua. Nyt on niin kehno olo, että luulen siskon luona käymisen jäävän väliin tältä päivältä. Mutta kehno olokin varmaan menee hiljalleen ohi. Herääminen, kuten lähes kaikki asiat, ei loppujen lopuksi ole niin kamalaa ja vaikeaa, kuin sitä aloittaessa tai sen aloittamista miettiessä kuvittelee.
Mutta haluttomuus luopua hetkestä on minulle ominaista. Herääminen ja nukkumaanmeno ovat tilasta toiseen siirtyminä hirveän vaivalloisia ja molemmat ajatuksina vastenmielisenä. Iltaisin siis ahdistun nukkumaan menosta ja sitä seuraavasta heräämisestä. Ahdistun on ehkä voimakas sana, mutta ei aina. Mutta kaikkinensa kohtuuttomana ihmisenä en osaa aloittaa mitään, enkä osaa lopettaa sitä minkä olen aloitttanut. Jään vierailuille liian pitkäksi aikaa. Kun syön, syön liikaa. Kun juon juon liikaa. Kun käyn lenkillä käyn niin pitkillä tai niin usein, että jalat menevät rikki muutamassa päivässä. Tällaisia perusasioita, jotka lapset hallitsee, vaikka vanhemmat joutuvat hieman opastamaan. Oikeastaan olen iso lapsi. Ongelmat johtuu siitä, etten pysty itsenäisesti pitämään kiinni nukkumaanmenoajoistani ja karkkipäivistäni. Toisaalta lapsenakaan en ole ollut hyvä ottamaan opastusta näissä asioissa.
Luin tuossa äsken blogilistalta sattumalta löytämääni Anne A:n "Blogin nimi hakee muotoaan"-blogia.(http://anne-a.vuodatus.net/) Nimi on hyvä. Myös blogi oli hyvä, ja jotenkin ajattelen, että elokuva, tv-ohjelma ja kirja-arvostelujen kirjoittaminen on jotenkin mielekästä. Mielekkäämpää kuin esimerkiksi tällainen yleinen valittaminen. Kirja-arvosteluja voisi tietysti laittaa bookcrossing-sivustolle, muttta oma blogi on mielekäs elokuva-arvosteluille. Esim. Anne A:n blogista löytää elokuvasuosituksia, jos mieltää hänen elokuvamakunsa samanlaiseksi kuin omansa. Ainakin sillä oli hienostuneempi elokuvamaku kuin minulla.

linkit,
päiväkirja
nukkumaanmenosta
Aloitin tämän blogin tänään. Ja nyt jo kaduttaa. On tavattoman masentavaa kirjoittaa siitä kuinka masentunut on ja kuinka huonosti asiat kaikkinensa ovat. Eivät ne ole niin huonosti, tai jos ovat niiden ei tarvitse olla niin huonosti.
Akuutein ongelma on tällä hetkellä nukkumaanmeno. Minulla on sänky, mutta en ole nukkunut siinä pitkään aikaan. Nukun sohvalla telkkari päällä. Joskus valotkin. Jatkuvasti pitää pitää ajatukset kurissa ja kiireisinä, ettei ne ajaudu ahdistaviin asioihin. Ahdistavia asioita ovat: tulevaisuus, menneisyys, nykyisyys. Erityisesti ahdistun, jos joudun miettimään perheenjäsenieni ongelmia. Tänään koitan saada unta Nelosen myöhäiselokuvan aikana.
Tavoitteena on silti herätä yhdeksältä. Myös tämän päivän ensimmäinen virhe oli nukkua liian pitkään, se passivoi.

lauantai 25. marraskuuta 2006
alku
Olen pidemmän aikaa kipuillut nimimerkkien ja blogin nimien kanssa. Aina olen päätynyt lopputulokseen, jonka olen nopeasti havainnut epätyydyttäväksi. En halua viestittää nimelläni oikeastaan mitään. Pekka Eskimo on sikäli hyvä, että se on erisnimen kuuloinen, ettei siitä löydy erityisempiä merkityiksiä. Pekka on myös monessa ikäryhmässä suosittu nimi, ettei anna mielikuvaa tietynikäisestä kirjoittajasta. Eskimo taas sukunimenä on sellainen, että ihmiset tietävät ettei oikea nimeni ole Pekka Eskimo. En halua esiintyä nimimerkillä jota luullaan oikeaksi nimeksi. Haluan siis, että Pekka Eskimo on selkeästi nimimerkki, eikä salanimi. Vaikka toisennimiseen blogiin olen toisella nimellä jo vähän kirjoitellut niin ajattelin, että parempi alkuvaiheessa vaihtaa epätyydyttävä nimi, ettei mene hukkaan jos alkaakin kerätä jotain tunnettuutta. Mikä olisikin mukavaa. Pakkohan se on myöntää, että ehkä jos minulla olisi enemmän tyydyttäviä sosiaalisia kontakteja en tänne kirjoittelisi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)